Renault valmistautuu jo Daniel Ricciardon lähtöön – Alain Prost: "Kortit eivät ole käsissämme"

Renault’n F1-tallin neuvonantaja Alain Prost myöntää, ettei tiimillä ole tällä hetkellä edellytyksiä pitää tähtikuljettajaansa Daniel Ricciardoa riveissään kuluvan kauden jälkeen.

Ricciardo teki kesällä 2018 yllätysliikkeen ilmoitettuaan siirrosta Red Bullilta Renault’lle. Ensimmäinen kausi keltaisissa oli odotettuakin vaikeampi, ja toinen vuosi kuluu sarjan alkamista odotellessa.

Australialaisen nimi on ollut esillä Ferrarin mahdolliseksi vaihtoehdoksi, jos tiimi päättää luopua Sebastian Vettelistä, mutta tässä kisassa on mukana myös muun muassa Carlos Sainz.

– Danielilla on sopimus vuoden 2020 loppuun asti, joten hän on vapaa (lähtemään), Prost kommentoi ranskalaiselle Canal Plus -kanavalle.

– Kortit eivät ole käsissämme. Meillä ei ole optiota häneen, F1-legenda jatkaa.

Prostin mukaan osapuolet ovat kuitenkin aloittaneet normaaliin tapaan keskustelut jatkosopimuksesta. Renault pystyy tarvittaessa jättämään korvaajan etsinnän loppuvuoteenkin, mutta vuodella eteenpäin lykätty sääntöuudistus tuskin houkuttelee kovia nimiä ranskalaistalliin vielä vuodeksi 2021.

– Se tarkoittaa, ettei tilanne ole taaskaan ihanteellinen meille, Prost tunnusta.

On toinen asia, mihin Ricciardo tässä tilanteessa menisi. Sääntöjen jäädyttämisen myötä monet tukeutuvat todennäköisesti tuttuihin kuskeihin.

Max Verstappen on täysin ankkuroitu Red Bullille, joten en näe oikein Danielin menevän sinne, Prost arvelee.

– Meidän kanssamme asiat ovat aika lailla auki, ja joka tapauksessa on selvää, että jollain tavalla Daniel haluaa jatkaa. Hän teki suunnitelman menestyä Renault’n kanssa, ja tällä hetkellä keskustelemme erittäin positiiviseen sävyyn.

Lue myös:

    Uusimmat