Remontoidun Olympiastadionin stressitesti pilalle: WC-tiloja ei löydetty, Huuhkaja-fanit tekivät tarpeitaan aitojen viereen – "Aiomme lisätä opastusta"
Helsingin Olympiastadionille kokoontui eilen 30 000 ihmistä seuraamaan Ukrainan MM -karsintaottelua. Stadion ruuhkautui paikoin pahoin ja wc-jonot kasvoivat hälyttävän suuriksi, kun fanit eivät löytäneet uusia wc-tiloja.
MTV Uutisten saamien tietojen mukaan wc-jonoihin kyllästyneet jalkapallofanit kävivät tarpeillaan jopa ulkoaitojen vieressä.
Olympiastadionin kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Ilkka Rautakivi kertoo, että ihmisillä oli vaikeuksia löytää WC-tiloja, vaikka niitä on remontin jälkeen lisätty tuntuvasti.
– Meillä on kolminkertainen määrä vessoja aikaisempaan verrattuna. Porukka ei ihan löytänyt sinne ja jäi aina lähimpään vessaan, vaikka niitä on nyt ympäri stadionia, Rautakivi sanoo.
Maan alla olisi ollut iso wc-tila
Olympiastadionin alle on remontin myötä kaivettu sadan metrin pituinen wc-käytävä, joka on täynnä esimerkiksi pisuaareja ja vaipanvaihtotiloja.
– Sadan metrin vessassa oli vähemmän ihmisiä kuin olimme ajatelleet. Kaikki eivät osanneet mennä sinne, vaikka opastusta ja informaatiota oli parannettu edelliseen otteluun verrattuna. Ihmiset menivät silti niihin vessoihin, joissa ovat käyneet ennen remonttia.
Järjestysmiehet yrittivät saada väkeä hajaantumaan
Jalkapallofaneille maistui myös alkoholi ja tämäkin saattoi omalta osaltaan vaikuttaa suunnistustaitoihin – niin wc- kuin anniskelupisteiden suhteen.
– Eilen huomasi että porukka oli aika nautinnollisessa tilassa sen takia, että pitkästä aikaa tällainen järjestettiin ja oli alkoholia tarjolla, Rautakivi sanoo.
– Järjestyksenvalvojat ja meidän oma porukkamme yritti ohjata väkeä kulman taakse – siellä olisi ollut kaksi isoa tyhjää vessaa. Sinne meni vain muutama ja koko ajan tuli ihmisiä lisää, eikä siinä voi koko ajan vahtia. Muita tehtäviä riitti yllin kyllin.
Myyntipisteitä on kahdeksankertainen määrä remonttia edeltävään aikaan nähden.
– Kyllä niissäkin oli alussa jonoa ennen kuin ihmiset huomasivat, että palvelutiskejä oli lisää. Puoliajalla ei sitten enää ollut niin pahasti ruuhkaa.
Kehittämisen varaa on ja toimenpiteisiin ryhdytään ennen seuraavia otteluja
Yhteiskunta on vasta toipumassa pandemia-ajasta, joka ei suinkaan ole vielä ohi. Rokotuskattavuus on noin 73 prosentin luokkaa kaksi annosta saaneiden osalta eikä Suomessa olla vielä otettu koronapasseja käyttöön yleisesti.
Näissä olosuhteissa Olympiastadion katsoo, että varotoimenpiteitä on yhä noudatettava ja tulevia tapahtumia varten ryhdytään toimenpiteisiin.
– Oli tämä erilaista, kun tähän asti on ollut suurin määrä kymmenen tuhatta ihmistä katsomossa. Palloliiton kautta meille oli annettu hygieniaohjeita ja maskien käyttöä suositeltiin. Maskeista huomauteltiin aika ajoin ja alussa niitä oli enemmän. Sitten kun muutama olut otettiin, niin maski tuppasi jäämään kaulalle, Rautakivi harmittelee.
Stadionin henkilökunta aikoo kokoustaa hygienia-asioiden tiimoilta seuraavia tapahtumia ajatellen. Aikaa tähän on ensi viikon lauantaihin asti, jolloin luvassa on Naisten cup. Tästä seuraavalla viikolla on naisten maajoukkueen, eli Helmareiden Suomi–Irlanti-ottelu. Marraskuun 16. päivä pelataan miesten MM-karsinnoissa Suomi–Ranska-ottelu.
– Jokaisen tapahtuman jälkeen käymme asioita läpi. Yksi kehitettävä asia on nyt se, miten ihmiset saadaan paremmin ohjattua näiden wc-tilojen osalta. Pyrimme parantamaan digitaalista opastusta myös sadan metrin vessan suuntaan. wc-kapasiteettia kun on nyt yllin kyllin.
– Kaiken kaikkiaan oli tähän yleisöön tyytyväinen – mitään isompia järjestyshäiriöitä ei ollut. Ihmiset eivät vain huomanneet että wc-tiloja oli tullut lisää. Opastusta meidän täytyy miettiä, Rautakivi kiteyttää.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää