Proviisori muistuttaa, etteivät desinfiointiaineet tai antibioottivoiteet kuulu tavalliseen haavanhoitoon.
Euroopassa noin 33 000 ihmistä vuodessa kuolee infektioihin, joihin antibiootit eivät enää tehoa.
Suomessa vuosittain kuolee arviolta noin 90 potilasta resistenttien bakteerien aiheuttamiin infektioihin, kertoo THL.
Lääkkeille vastustuskykyisiä bakteereja pääsee syntymään ja leviämään, kun antibiootteja käytetään liikaa tai väärin.
Siksi tarkkana tulee olla myös pienten haavojen hoidossa.
– Haavaa ei missään nimessä tule hoitaa antibioottivoiteilla, jos haava ei ole tulehtunut, muistuttaa somesta tuttu proviisori Jenni Sainio.
– Aina, kun käytetään antibiootteja, voi syntyä resistenssejä bakteereja. Vaikka sen vaikutus ei näkyisi vielä omalla kohdalla, voi sitä levittää toisiin ihmisiin.
Tästä syystä Sainio muistuttaa myös, että hyvästä käsihygieniasta on aina erityisen tärkeä huolehtia erilaisten infektioiden aikana.


