Remedyn "uusin työntekijä" Uuno-koira ihastuttaa somessa – "Tällaiset ovat hyviä keinoja testata, mikä voisi olla mahdollista"

Uuno-koira toimii Remedyn uutena liikkeenkaappausmallina 0:21

Someen jaetut kuvat Remedy Entertanmentilla työskentelevästä Uuno-koirasta ovat herättäneet paljon huomiota. Yhtiöstä kuitenkin kerrotaan, ettei tulossa ole ainkaaan vielä eläinpeliä.

Katso yltä somessa ihastuttanut video Uunosta!

Sosiaalisessa mediassa ovat ihastuttaneet suomalaisen peliyhtiö Remedy Entertainmentin jakamat kuvat ja videot "uusimmasta työntekijästä", neljävuotiaasta staffysta Uunosta. Koiraa on hyödynnetty Remedyllä mocapissa eli liikkeiden tallentamisessa digitaaliseen muotoon.

Twitter-kommentoijat ovat heittäneet eri arvauksia, mihin peliin Uuno voisi liittyä. Ulkomaalaiset yhtiön videoita jakaneet sivustot ovat viitanneet muun muassa Remedyn kehittelemään, vielä koodinimellä "P7" kulkevaan toimintapeliin.

Remedyn animaattori Matias Leminen ja junior cinematographer ja Uunon omistaja Sami Kastarinen kertovat, että kyseessä oli kuitenkin vain kokeilu eikä Uunoa olla ainakaan vielä hyödyntämässä yhdessäkään pelissä.

– Perusidea oli vain se, että minulla on itselläni koira ja meillä oma studio, jota voimme käyttää. Meillä oli vähän vapaa-aikaa, joten ajattelimme vähän kokeilla, että miten se koira sinne taipuu. Siitä se ajatus sitten lähti, Sami kertoo.

"Uunolla oli ainakin hauskaa"

Testi sujui miesten mukaan hyvin. Alun perin tarkoituksena oli laittaa Uunolle mocap-puku kuvauksia varten paremman lopputuloksen takaamiseksi. Kokeiluun ei kuitenkaan haluttu käyttää paljoa rahaa eikä koirille leikkauksen jälkeen tarkoitettu suojabody oikein tuonut haluttua lopputulosta.

Liikkeenkaappaus, englanniksi motion capture eli mocap tarkoittaa prosessia, jossa ihmisen liike pyritään tallentamaan ja siten hyödyntämään pelien hahmojen animoinnissa.

Siinä ihmiseen lisätään heijastinpalloja, niin kutsuttuja markereita, joiden avulla liikkeet pyritään tallentamaan kuvaamalla kohdetta mahdollisimman monesta eri suunnasta. Kuvista muodostetaan tietokoneella 3D-malli.

Lopulta miehet päätyivät kiinnittämään liikkeentallennuksessa käytettävät markerit helposti karvasta irrotettavalla teipillä. Tarkkana sai olla, että markerit olivat oikeissa kohdissa, jotta Uuno liikkui täysin luonnollisesti.

Kokeilu tuotti tosin jo tulosta.

– Data on käyttökelpoista ja sitä on mahdollista viedä eteenpäin, jos ja kun tulee aikaa ja tarvetta, Matias kertoo.

– Uunolla oli ainakin hauskaa. Uuno on sellainen nopeasti oppiva, supersosiaalinen ja iloinen koira, joka tykkää olla huomion keskipisteenä. Ajatuksena olikin tehdä tästä Uunolle hauska ja leikkisä kokemus, ja samalla saada testimuodossa meille dataa ulos tästä, Sami sanoo.

Remedyn viestintävastaava Thomas Puha sanoo, että vaikka kuvattua materiaalia ei olla vielä käyttämässä mihinkään, se on saanut heidät pohtimaan, pitäisikö eläimiä hyödyntää peleissä, sillä eläimet ovat niin suosittuja – ja pidettyjä varsinkin Remedyn työyhteisössä.

"Emme ole tekemässä mitään eläinpeliä"

Aikaisemmin Remedyllä ei olla hyödynnetty eläimiä liikkeentallennuksessa. Maailmalta sitä jo tunnetaan tosin hiukan. Yksi tunnetuimpia esimerkkejä on Call of Duty: Ghosts -peli, jossa oli mukana Riley-saksanpaimenkoira. Monilla muillakin yhtiöillä vaikuttaa olevan erilaisia kokeiluja menossa, miehet pohtivat.

Onko eläinten hyödyntäminen peliteollisuudessa nyt tulevaisuus?

– Kun taltioimme nimenomaan ihmisiä eri tilanteissa, se voi olla pelissä, virtuaalisessa maailmassa vaikka mitä. Tällaiset ovat hyviä keinoja testata, mikä voisi olla mahdollista. Mutta niin kuin sanoimme, tämä oli kokeilu. Emme ole tekemässä mitään eläinpeliä, Puha sanoo.

Uuno on kuitenkin jo Twitterin perusteella päätynyt henkilökunnan seinälle. Joko Uuno on Remedyn palkkalistoilla?

– Ei se ainakaan vielä palkkakuitissa, nauraa koiran omistava Sami.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Uutta Remedyn liikkeen tallennuksessa on nyt myös uusi, muuton myötä käyttöön tullut mocap-studio, joka on neljäkertaa suurempi ja jossa on kolmekertaa enemmän kameroita kuin yhtiön aiemmassa studiossa.

Uusi studio mahdollistaa entistä suurempien ja tarkempien liikeratojen tallentamisen, mikä mahdollistaa Remedyn tehdä liikkeen tallennusta entistä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin, vähemmän ulkopuolisiin toimijoihin nojautuen.

Lue myös:

    Uusimmat