Reijo Taipaleen elämäkerran kirjoittaja muistelee: "Hän ei koskaan halunnut tehdä itsestään numeroa"

Reijo Taipaleen elämäkerran kirjoittanut Hellevi Pouta muistelee laulajalegendaa. 

Iskelmälegenda Reijo Taipaleen poismeno yllätti laulajan elämäkerran kirjoittaneen Hellevi Poudan. Satumaa – Reijo Taipaleen tarina (Karisto, 2017) tehtiin vain kaksi vuotta sitten tähden pitkällisen harkinnan jälkeen. 

Pouta muistaa Taipaleen jo vuodelta 1966, jolloin hän päätyi kirjoittamaan laulajasta jutun Suosikki-lehteen. 

– Olihan hänessä karismaa, ei hän muuten olisi sellaista uraa tehnytkään. Hän oli pitkä, näyttävä mies. Sanottiin, että kun hän astui huoneeseen, niin huone hiljeni hetkeksi. 

Taipale oli Poudan mukaan rehdin suomalaisen miehen perikuva: hoiti asiansa hyvin, ei puhunut muista pahaa. Järjestys oli miehelle tärkeää. 

Musiikillisestikin Taipale pitäytyi alusta asti samoilla linjoilla, uskollisena omalle tyylilleen. Hän esiintyi yleisölle aina puku päällä ja kokonaisen tanssi-illan, vähempi ei riittänyt. 

Taipaleen mittava ura jatkui lähes keskeytyksettä aina viime vuosiin asti. 

– Melkein sanoisin, ettei kukaan enää pysty tekemään vastaavaa uraa, Pouta toteaa. 

– Mutta hän ei koskaan halunnut tehdä itsestään numeroa. Jalat olivat tukevasti maassa kaiken aikaa. 

Lue myös:

    Uusimmat