Real Madridin konttaus jatkuu – Zidane kiukkuisena: "Emme tehneet mitään hyvin"

Real Madrid hävisi jalkapallon La Ligan peräosastoa pitävälle naapurilleen Rayo Vallecanolle myöhään sunnuntai-iltana. Rayo voitti maalein 1-0 ja piti suurseuraa ohjaksissaan.

Häviö Rayoa vastaan oli Madrille ensimmäinen sitten vuoden 1997. Ensi kertaa vuosikymmeneen Madrid koki kymmenennen tappion kuluvalla kaudella.

Kaikkiaan Madridin peli oli läpi ottelun huono ensimmäisestä peliminuutista viimeiseen. Realin päävalmentaja Zinedine Zidane oli hampaattoman lepsusta esityksestä raivoissaan. Valmentajan mukaan Realin peli oli hukassa asenteesta lähtien ja joukkue antoi itsestään huonon kuvan.

– Joskus maaleja ei vain irtoa, mutta tänään emme edes luoneet mahdollisuuksia. Emme tehneet mitään hyvin. Meidän kaikkien täytyy olla vihaisia ​​suorituksestamme, raivokas Zidane kertoi ottelun jälkeen.

Lamaantuneen Realin riveistä puuttuivat joukkueen tähtikaarti. Karim Benzema oli sivussa loukkaantumisen vuoksi eikä kapteeni Sergio Ramosia nähty viheriöllä pelipaita yllään. Hyökkäyspäätyä johtivat kokemattomampi Mariano Diaz sekä heikossa vireessä ollut Gareth Bale.

– Emme olleet sitoutuneita millään tavalla, olipa kyseessä yksilökamppailu tai juoksu, Zidane selvensi.

Avausjakson puolen välin tietämillä Rayon Adri Embarba laukoi pilkulta ottelun ainoan maalin. Vallecanon päävalmentaja Paco Jemez puolestaan myhäili tyytyväisyydestä ottelun jälkeen. 

– Meillä oli näyttävä peli kaikilla osa-alueilla. Näin kerran unta, että en koskaan voittaisi Real Madridia. Mutta nyt olemme tehneet sen ja voin kuolla onnellisena. Se, ettei meillä ollut juurikaan hätää, ei vähennä meidän onnistumistamme, Jemez kertasi ottelua.

Maaliskuussa Realiin palannut Zidane on joukkueen kolmas valmentaja tällä kaudella. Jäistäkin jäisemmän sunnuntaisen ottelun jälkeen valmentaja kertoi, ettei kuitenkaan kadu valmentajan pestiään, päinvastoin.

Real Madrid on 65 pisteellään sarjataulukon kolmas. Edellä keikkuu selvällä piste-erolla Atletico Madrid 74 pisteellä. Viikonloppuna FC Barcelona vahvisti sijoituksensa La Ligan mestarina.

Rayo Vallecano on 31 pisteellään sarjassa toiseksi viimeinen. Real-voitto nosti joukkueen pisteellä ohi sarjan jumbosta Huescasta.

Lue myös:

    Uusimmat