Ravitsemisliikkeiden rajoituksiin kevennyksiä – tämä kaikki muuttuu tänään

Ravintolarajoitukset kevenevät huomisesta alkaen – alalta yhä kovaa kritiikkiä:"Vaikuttaa kiusanteolta" 5:06
Ravintolarajoitukset kevenevät huomisesta alkaen – alalta yhä kovaa kritiikkiä: "Vaikuttaa kiusanteolta"

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

Kevennykset toteutetaan sote-ministeriryhmän viime viikkoisen esityksen mukaisesti. Lisäksi Keski-Pohjanmaa siirtyy leviämistasolta kiihtymistasolle.

Perus- ja kiihtymisvaiheen alueilta poistetaan erillinen ”tanssi- ja karaokekielto”. 

Perustasolla asiakkailla ei myöskään tarvitse olla pöytä- ja istumapaikkaa ulkona tapahtuvassa ravitsemistoiminnassa. Tällä mahdollistetaan erityisesti yleisötapahtumissa tapahtuvaa ravintolatoimintaa. 

Lisäksi aukiolo- ja anniskeluaikoihin tehdään kevennyksiä perus- ja leviämisvaiheen alueilla.

Asetuksen muutos tulee voimaan keskiviikkona keskiyöllä.

Rajoitukset perustason alueilla

Perustason alueilla anniskelu on sallittu kello 07–01 ja ravitsemisliikkeet saavat olla auki ravintola-asiakkaille kello 05–02.

Perustason alueisiin lukeutuvat Ahvenanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjanmaan, Satakunnan, Etelä-Karjalan ja Lapin maakunnat 9.6. lukien.

Ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa käytössä on 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Asiakasmäärärajoitukset eivät koske Ahvenanmaan maakuntaa.

Asiakkaita ei tarvitse enää ohjata sisätiloissa istumaan paikoillaan eli ns. "tanssi- ja karaokekielto" poistetaan.

Asiakkailla ei tarvitse enää olla omaa pöytä- ja istumapaikkaa ulkoterasseilla. Asiakaspaikkojen rajoitukset eivät koske ulkoterasseja. "Tanssi- ja karaokekieltoa" ei ole myöskään ulkoterasseilla. 

Rajoitukset kiihtymisvaiheen alueilla

Kiihtymisvaiheen alueilla anniskelu on sallittu kello 07–22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna kello 05–23. 

Kiihtymisvaiheen alueisiin lukeutuvat Varsinais-Suomen, Kymenlaakson, Pirkanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat 9.6. lukien.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 % asiakaspaikoista.

Asiakkaita ei tarvitse enää ohjata sisätiloissa istumaan paikoillaan eli niin sanottu tanssi- ja karaokekielto poistetaan.

Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Asiakaspaikkojen rajoitukset eivät koske ulkoterasseja. "Tanssi- ja karaokekieltoa" ei ole myöskään ulkoterasseilla.

Rajoitukset leviämisvaiheen alueilla

Leviämisvaiheen alueilla ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, alkoholia saa anniskella klo 07–18 ja ravintolat saavat olla auki klo 05–19.

Leviämisvaiheen alueiksi lukeutuvat Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Kanta-Hämeen maakunnat 9.6. lukien.

Sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. 

Muissa ravintoloissa alkoholia saa jatkossa anniskella klo 7–20 ja aukioloaika on klo 05–21. Sisätiloissa käytössä on 75 prosenttia asiakaspaikoista. 

Näiden alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan. Siten esimerkiksi karaoke-esiintymiset ja tanssiminen ovat kiellettyjä.

Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Yllä mainitut asiakaspaikkarajoitukset ja "tanssikielto" eivät koske ulkoterasseja.

Poikkeukset rajoituksiin ennallaan

Asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.

Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Jutun aikamuotoja päivitetty 9.6. klo 7.01.

Lue myös:

    Uusimmat