Ravintoloitsija korostaa alkoholin hyviä puolia – työpaikoilla se aiheuttaa edelleen ongelmia

Ravintoloitsija: Alkoholinkäytön hyviäpuolia pitäisi tuoda enemmän esiin 4:00

Vaikka alkoholi aiheuttaa edelleen paljon ongelmia esimerkiksi työpaikoilla, keskusteluun osallistuneen ravintoloitsijan mukaan myös alkoholinkäytön hyviä puolia pitäisi tuoda enemmän esiin.

Työelämässä alkoholin liikakäytön ongelmat näkyvät muun muassa sairauspoissaoloina ja ilmapiirin heikentymisenä, mutta avoimesti työpaikoilla ei humalassa enää juurikaan olla.

– Avoimesti työssä näkyvä alkoholinkäyttö, että tultaisiin krapulassa tai kännissä töihin, on vähentynyt merkittävästi. Kääntöpuoli on se, että se muuttuu tällaisesta työturvallisuusongelmasta enemmän hyvinvointiongelmaksi. Siinä on työpaikan kannalta se paha puoli, että tällaisten hiljaisempien signaalien havaitseminen voi olla vaikeampaa, Ehkaisevä päihdetyö EHYTin aikuistyön päällikkö Antti Hytti sanoo.

– Mielestäni yksi tärkeä asia alkoholissa on sen heijastuminen työilmapiiriin, mistä ei välttämättä niin kauheasti keskustella, Sonoco-Alcore-yhtiön henkilöstöpäällikkö Katri Ala-Nikkola muistuttaa.

Muun muassa helsinkiläistä ravintola Juurta perustamassa ollut Ilja Björs on kuitenkin sitä mieltä, että alkoholista keskustellaan Suomessa edelleen aivan liikaa negaatioiden kautta.

Hänen mukaansa suomalaisessa alkoholikulttuurissa on jo tapahtunut murros, ja esimerkiksi nuorten alkoholinkäyttö on selvästi edellisiä sukupolvia järkevämpää; lisäksi nousuhumala hyvässä seurassa on Björsin mukaan yksi parhaita tuntemuksia mitä ihmisellä voi olla.

– Siitä saa hyvän fiiliksen ja nostetta elämään. Alkoholi on vähän sellainen katalyytti ihmisten välillä, ja mielestäni sillä on siinä ihan mielettömän suuri duuni tehtävänä.

Keskustelijat, muutkin kuin ravintoloitsija, olivat melko yksimielisiä siitä, että alkoholin juomista pitäisi saada siirrettyä enemmän ravintoloihin. Tämän toivottiin toteutuvan muun muassa veromuutoksilla.

Nyt ravintolassa juodun alkoholin hinta on niin korkea, että se houkuttelee juomaan kotioloissa.

– Olisi tärkeää, että alkoholipolitiikalla voitaisiin vaikuttaa siihen, että mahdollisimman suuri osa alkoholin kulutuksesta siirtyisi nimenomaan ravintoloihin. Se lisää sitä iloa ja on myös terveellisempää, EHYTin Antti Hytti sanoo.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat