Helsingin hovioikeus tuomitsi torstaina hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta ravintoloitsijan, joka ampui asiakkaan Kirkkonummella viime vuoden keväällä.
Uhri oli aiemmin samalla viikolla saanut ravintolaan porttikiellon. Tapahtumailtana uhri oli tullut ravintolaan, ja hänellä ja ravintoloitsijalla oli ollut sanaharkkaa.
Silminnäkijöiden mukaan mies lähti tulemaan ravintoloitsijaa kohti harppoen, jolloin ravintoloitsija ampui häntä. Luodeista kaksi osui uhria päähän ja yksi oikeaan kylkeen.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta. Mies vetosi myös käräjillä hätävarjeluun, mutta käräjäoikeus katsoi, ettei siitä ollut kyse.
Ei erityisen vaarallinen hyökkäys
Hovioikeus katsoi, että ravintoloitsijalla oli perusteltu syy olettaa, että mies oli kohdistamassa häneen hyökkäystä. Oikeus piti myös uskottavana, että ravintoloitsija oli pelännyt miestä tämän rikostaustan takia.
Hovioikeus otti kuitenkin huomioon, ettei uhri ollut aseistautunut eikä hän ollut käyttänyt väkivaltaa ketään ravintolassa ollutta kohtaan. Kun vielä huomioitiin, että uhri oli tapahtumahetkellä päihtynyt, oikeus katsoi, ettei hänen hyökkäyksensä objektiivisesti arvioiden ollut erityisen vaarallinen.
Hovioikeuden mukaan miehen hyökkäyksen laatuun nähden tämän ampuminen pienoiskiväärillä oli täysin ylimitoitettua väkivaltaa ja hyökkäys olisi ollut torjuttavissa huomattavasti lievemminkin keinoin. Näin ollen se katsoi ravintoloitsijan syyllistyneen hätävarjelun liioitteluun.
Hovioikeuden mukaan ravintoloitsijan piti ymmärtää, että kun hän ampui uhria lähietäisyydeltä, tämän kuolema oli hänen tekonsa varsin todennäköinen tai jopa varma seuraus. Oikeuden mukaan ravintoloitsijan teon moitittavuutta lisäsi sekin, että ravintolassa oli tekohetkellä useita ihmisiä, joille olisi voinut aiheutua vaaraa.
Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei Tuomo Kalervo Heinonsalmelle, 47, käräjäoikeudessa langetettua yhdeksän vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta ollut syytä muuttaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää