Ravintolisistä vakaviakin haittaepäilyjä – tuotteita vedetty markkinoilta
Ravintolisiä käytetään yleensä kehon hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantamiseksi, mutta joskus ne sen sijaan vahingoittavat elimistöä. Evirasta kerrotaan, että tuotteita on tänäkin vuonna vedetty pois markkinoilta.
Ravintolisät ovat valmistemuodoltaan esimerkiksi pillereitä, kapseleita tai yrttiuutteita muistuttavia elintarvikkeita.
– Ravintolisien käyttöön liittyvät haittaepäilyt koskevat tyypillisesti erilaisia yliherkkyysreaktioita sekä lieviä yleisoireita, kuten pahoinvointia. Epäilyt vakavammista oireista ovat liittyneet sydän- ja verisuoniston sekä maksan toiminnan häiriöihin, jollaisia aiheuttavat esimerkiksi viime elokuussa markkinoilta pois vedetyt synefriiniä ja kofeiinia samanaikaisesti sisältävät tuotteet sekä viime vuonna markkinoilta pois vedetyt DMAA:ta sisältävät tuotteet, ylitarkastaja Päivi Kanerva Eviralta kertoo.
Synefriinin ja kofeiinin yhdistelmää on yleensä esimerkiksi rasvanpolttoon käytettävissä valmisteissa. DMAA:ta sisältäviä tuotteita on puolestaan tuotu Suomeen ainakin nimellä Jack3D, jota on markkinoitu erityisesti voimailun harrastajille.
– Eviran tietojen mukaan tuotteet onnistuttiin vetämään pois markkinoilta ennen vakavampien oireiden ilmenemistä Suomessa.
Kanerva huomauttaa, että syy-yhteyden osoittaminen ravintolisän käytön ja mahdollisen oireen välillä on varsin haastavaa.
– Oireilun taustalla saattaa olla jokin muu tekijä, johon ei ole osattu kiinnittää huomiota. Yksilötasolla muun muassa pitkäaikaissairaudet, lääkitys, yleiskunto ja yliherkkyydet vaikuttavat siihen, mitä mahdollisia oireita ravintolisän käyttö saattaa aiheuttaa.
– Eviran tietoon tulee vain osa ravintolisien Suomessa aiheuttamista terveyshaitoista, eikä niitä tilastoida. Jos kuluttaja kokee, että ravintolisä aiheuttaa oireita, hänen on syytä lopettaa valmisteen käyttö heti ja oireiden ollessa merkittäviä ottaa yhteyttä lääkäriin. Samalla on syytä informoida kunnallista elintarviketarkastajaa, jotta mahdollinen virhe tuotteessa voidaan selvittää.
Omin päin aloittaminen ei aina kannata
Ravintolisissä sallitut vitamiinit ja kivennäisaineet sekä niiden lähteet on listattu Euroopan komission asetuksessa 1170/2009. Sellaisia vitamiinien ja kivennäisaineiden muotoja, joita listassa ei ole mainittu, ei saa käyttää ravintolisissä. Ravintolisät eivät myöskään saa sisältää hormoneja tai dopingaineita.
– Jotkut nettikaupan kautta kolmansista maista tilattavat tuotteet saatetaan katsoa Suomessa lääkevalmisteiksi, minkä vuoksi niiden myyntiä voidaan rajoittaa. Jos tiettyjen tuotteiden ainesosilla ei ole ollut Euroopan alueella merkittävää käyttöä, ne voidaan myös katsoa uuselintarvikkeiksi. Tällaisten tuotteiden turvallisuus tulee arvioida ennen kuin niiden myynti voidaan aloittaa.
On kunkin omalla vastuulla noudattaa ravintolisien pakkausmerkinnöissä annettuja käyttöohjeita.
– Mikäli kuluttajalla on esimerkiksi pitkäaikainen sairaus tai lääkitys, hänen on syytä keskustella terveydenhuollon henkilökunnan kanssa ennen ravintolisien käytön aloittamista, Kanerva sanoo.
– Jos elintarvike ei ole turvallinen tai sen turvallisuutta epäillään, on yrityksen tehtävänä vetää tuote pois markkinoilta.
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
Lataa lisää