Ravintolat on suljettava yöllä yhdeksi tunniksi, sen jälkeen ne voi taas avata – miksi? STM:n Tuominen vetoaa: "Me voimme menettää kaiken"

Silmiä avaava animaatio: Näin suuri merkitys ilmastoinnilla on koronan leviämisessä 1:30
Silmiä avaava animaatio: Näin suuri merkitys ilmastoinnilla on koronan leviämisessä.

Valtioneuvosto päätti ravintoloiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta marraskuun alusta 15. joulukuuta asti.

Uuden asetuksen mukaan rajoitusten kohteena olevat ravitsemisliikkeet saadaan avata yhden tunnin kiinniolon jälkeen esimerkiksi yökahvilana. Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen tiedostaa asiaan liittyvät riskit, mutta haluaa puhua niistä suoraan.

– Pointti on se, että mistään mitä me teemme, ei ole aiempaa kokemusta. Aiemmin ei ole ollut tällaista epidemiaa.

Tuomisen mukaan alkoholilla on tietty osuus ihmisten käyttäytymiseen, jonka vuoksi anniskelu loppuu normaalia aiemmin. Ajankulu katoaa kuitenkin helposti alkoholia nautittua, joten riskinä on, että osa ihmisistä jää juttelemaan esimerkiksi ravintolan eteen ja palaa sinne takaisin tunnin jälkeen.

Tuominen korostaa, että ihmiset pitäisi saada ystävällisesti ravintolasta ulos ja että suurin osa ihmisistä osaa käyttäytyä järkevästi.

– Jos ravintola on tunnin kiinni, suuri osa ihmisistä lähtee pois. Jos joku haluaa jäädä esimerkiksi snägärille, sitten hän jää ja palaa mahdollisesti takaisin. Keskimääräisyys ja todennäköisyys kuitenkin toteutuvat tässä.

Riskinä "rajoitusturismi”

Esiin on noussut myös mahdollisuus, jossa ihmiset liikkuvat maakuntien rajojen yli ravintoloiden aukioloaikojen mukaan. Tuominen on tietoinen tästä riskistä ja painottaa, että kyseessä ei ole leikin asia.

– Ihmisen ei pidä etsiä rajoitusturismin kautta omaa etua ja mielihyvää. Haluamme, että kaikki maakunnat eivät kärsi samalla tavalla. Tällöin sillä on hintansa.

Tuominen sanoo suoraan, että ravitsemusala on yksi aloista, joka on lyöty.

Aiemmin STM sai moitteita siitä, että ravintolat saivat avata ovensa vasta kuudelta. Tänään julkistetusta uudesta mallista on myös tullut negatiivista palautetta. Esimerkiksi matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry on ollut moneen asiaan pettynyt. 

"Katastrofi on oven takana"

Tuominen korostaa, että jokaisella on vastuunsa epidemian kehittymisessä.

– Kun katsoo kansainvälistä kehitystä Euroopassa, niin katastrofi on oven takana. Me voimme menettää kaiken. Katsokaa ulkomaille, siellä on ulkonaliikkumiskiellot! 

Ulkomailla olevat rajoitukset johtuvat Tuomisen mukaan ihmisten varomattomuudesta. Hän toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät, että rajoituksia ei tehdä leikin takia tai kiusallaan. 

Tuominen kertoo pyrkivänsä olemaan mukana tekemässä päätöksiä, joiden jälkeen hän pystyisi nukkumaan.

– Tämä kaikki on kuitenkin uutta ja tasapainottelua.

Oikaisu klo 20.09: Korjattu STM:n väärä informaatio, jonka mukaan rajoitukset olisivat voimassa helmikuun loppuun. Todellisuudessa rajoitukset ovat voimassa 15.12. asti.

Lue myös:

    Uusimmat