Ravit on upea urheilulaji, siitä meillä harrastajilla tuskin on eripuraa. Monesta muusta asiasta päästäänkin sitten riitasointuihin tai suorastaan tukkanuottasille. Ongelmat kulminoituvat usein siihen, että kilpailijoiden tahtotila ja vaatimukset poikkeavat yleisön ja pelaajien näkemyksistä.
Merkillistä on se, että raviurheilun ystävät kantavat näitä pieniä hiertäviä kiviä kengissään, eivätkä saa niitä karistettua sieltä pois. Ei vaikka vuodet vierivät ja konstit olisivat ulottuvilla. Linkutetaan vaan eteenpäin jalkapohjat vereslihalla ilman, että puututaan ongelman juuriin. Moinen toiminta alkaa jo vaikuttaa lajin ilmapiiriin kielteisesti.
Yksi tällainen pieni mutta teräväsärmäinen kivi on lähtöjen esittely. Asenteet ja tuskaisuusasteet asian tiimoilta vaihtelevat siitä riippuen, miltä kantilta kokonaisuutta tarkastelee. Yhteistä on se, ettei kukaan tunnu olevan tyytyväinen nykytilaan. Siltikään muutosta ei aktiivisesti haeta, jupistaan vain.
Osa ammattiohjastajista purnaa, kun eivät millään ehdi ajoissa esittelyyn. Ohjastettavia voi olla miltei joka lähdössä, ja juoksuksi pitää pistää, jos meinaa ehtiä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sitten täytyy antaa vielä kommentteja ja haastatteluja jossain välissä. Ja jos et itsestäsi riippumattomista syistä ehdi esittelyyn, tulee turhia sakkoja. Niistä kun reklamoit, kasvavat jännitteet tuomareita kohtaan. Yhtälö on kiireisten kuskien vinkkelistä vaikea.
Valmentajat taas moittivat, kun se kiireinen kuski ei ehdi hakemaan hevosta valjastuskatoksilta. Pitäisi aina olla varikkoportin liepeille valmiiksi tuomassa ja itse jopa lämmittämässä. Penkkirahat ja provikat kyllä kuitataan, mutta palvelualttius ei kuulu hintaan.
Yleisö valittaa, kun raveista puuttuu ryhti. Valjakot pyrähtävät esittelyyn yhtä sekasortoisesti kuin alakoululaiset välitunnille. Kuvastaa kunnioituksen puutetta koko tapahtumaa kohtaan. Puhumattakaan siitä, mitä uudet katsojat moisesta kaaoksesta miettivät.