Monen mielestä parhaat kolumnit sikiävät kurjuudesta. Siitä, kun kirjoittaja pöyhii ja riepottelee jotain surkealla tolalla olevaa seikkaa tai epäkelpoa tahoa oikein olan takaa.
Raviurheilun suhteen ollaan kuitenkin taitekohdassa, sillä ilonaiheita tuntuu olevan enemmän kuin valitusvirren juurta.
Maa- ja metsätalousministeriön vuoden alussa julkaisema hevostaloutta koskeva muistio linjaa seuraavasti: ”Riittävä palkintotaso kannustaa alan toimijoita pitkäjänteiseen kasvatus-, valmennus- ja kilpailutoimintaan”.
Sitaatti ei ole pelkkä kumiseva vaski, sillä palkintotaso on noussut ja se pullistaa raviurheilun purjeita.
Taannoin käteeni sattui nippu vanhoja käsiohjelmia. Tai eivät ne edes niin vanhoja olleet, vain 3-5 vuoden takaa. Silti tuntuu etäiseltä, että arki-illan profiiliraveissa ykköspalkinnot olivat tuolloin haarukassa 500-1000 euroa. Lisäksi harrastajille tärkeät ns. häntärahat oli sivallettu monella radalla pois, ja palkintoja maksettiin osallistujien lukumäärästä riippumatta ainoastaan viidelle parhaalle.
Nyt, vain joitakin vuosia myöhemmin, arki-illan ykköspalkintoskaala on keskimäärin 1000–2000 euroa. Triplatonniraveissa ylletään 1500–4000 euroon. Häntärahatkin on palautettu kaavioon. Ikäluokkalähdöissä jaetaan ennätysmäisiä summia.
Puistattaa ajatella, miten tiukoilla kentän väki ja radat noina ankarina aikoina olivat. Eihän raviammattilaisen tai harrastajan elämä edelleenkään ole yhtä onnea ja auvoa, mutta kun vertaa tilannetta muutaman vuoden takaiseen, niin päivä paistaa jo paljon kirkkaammin.
Rahaa ravipalkintoihin jauhaneella Fintotolla oli viitisen vuotta sitten kassakriisi. Yleisesti ei tiedetä, kuinka tyhjänä peliyhtiön kirstu olikaan. Tulevaisuus tuntui siltä kuin raviurheilun taloa olisi rakennettu savisen sokkelin päälle.