Räty: Keva-johdon eduista päättivät aiemmat hallitukset

Kuntien eläkevakuutus Kevan hallituksen puheenjohtaja ei ota suoraan kantaa siihen, miksi eläkeyhtiössä on tehty kohuttuja etupäätöksiä toimitusjohtajalle.

– Edut päätettiin edellisen hallituksen ja sitä edellisten hallitusten aikana. Lisäksi Kevassa on päätetty johdon etuuksista aina silloin, kun joku johtaja taloon on tullut., sanoo puheenjohtaja Laura Räty Radio Novan Enbuske&Linnanahde Crewn haastattelussa.

– Mutta kyllä tässä on kyse myös siitä, millä tavalla tämä yhteys toimii. 

Rädyn mielestä Kevan tulisi nyt koota itsensä ja ryhtyä miettimään sitä, miten toimintaa uudistetaan ja avoimuutta lisätään. 

Räty kertoi eilen Yle Uutisille, että toimitusjohtaja Merja Ailus on menettänyt hänen luottamuksensa. Räty ei kuitenkaan suostu kertomaan, onko Ailusta kehotettu suoraan eroamaan itse. 

– Tällaisia meidän kahden välisiä keskusteluja en julkisuudessa referoi.

Hallituksen puheenjohtajan mukaan kyse on nyt kahden ihmisen, hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan, välisestä luottamuksesta. Räty toteaa, että viime päivien uutisointi sekä keskustelut useiden eri henkilöiden sekä Ailuksen kanssa ovat rakentaneet selkeän kuvan tilanteesta. 

– Arvostelukykyä ei ole siinä määrin kuin itse sitä edellytän. Ja sitä kautta luottamusta ei ole.

Ailus sanoi itse eilen illalla, että hänellä on mahdollisuus jatkaa tehtävässään luottamuspulasta huolimatta.

Ailuksen mukaan yhtiön hallituksen kokous on perjantaina ja johtopäätösten aika on myöhemmin.  

Toimitusjohtajan asemasta päättää lopullisesti Kevan hallitus ja valtuuskunta.

Kohu toimitusjohtaja Merja Ailuksen ympärillä alkoi viikko sitten, kun Helsingin Sanomat uutisoi epäselvyyksistä Ailuksen asunto- ja autoetujen verotusarvoissa.

Lue myös:

    Uusimmat