Raskausdiabetes altistaa lapset liikakiloille

Liikakilot voivat kertyä herkemmin lapsille, joiden äidit sairastivat raskausdiabetesta raskauden aikana, tuore tutkimus osoittaa. Yhteys havaittiin kahdessatoista maassa, mukaan lukien Suomessa.

Tutkimuksen perusteella raskausdiabetekselle altistuneet ovat 9–11-vuotiaana muita todennäköisemmin lihavia, heidän rasvaprosenttinsa on korkeampi ja heillä on todennäköisemmin vyötärölihavuutta. Tutkimukseen osallistui 4 700 lasta.

Analyysissa huomioitiin muun muassa äidin ikä ja koulutustaso sekä lapsen ruokavalio ja muut elämäntavat, mutta nämä eivät vaikuttaneet tuloksiin. Yhteydet kuitenkin heikkenivät, kun tutkijat huomioivat äidin painoindeksin. Tällöin raskausdiabetes liittyi enää suurentuneeseen vyötärölihavuuden riskiin. Verrattuna lapsiin, joiden äideillä ei ollut raskausdiabetesta, raskausdiabetekselle altistuneilla oli vyötärölihavuutta noin 50 prosenttia todennäköisemmin.

Tutkimus ei paljasta, mistä raskausdiabeteksen ja lasten lihavuuden yhteys tarkalleen johtuu, mutta selityksiä voi olla useita. Raskausdiabetes voi tutkimusten mukaan lisätä sikiön kasvua kohdussa ja suurentaa veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia. Näiden lisäksi raskausdiabetes saattaa vaikuttaa myös geenien välityksellä, tutkijat kirjoittavat.

Raskausdiabeteksella tarkoitetaan raskauden aikana ensimmäistä kertaa havaittua sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Suomessa se todetaan noin 12 synnyttäjällä sadasta. Raskausdiabetes lisää äidin riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen. Se suurentaa myös sikiön suurikokoisuuden ja synnytyskomplikaatioiden riskiä.

Tutkimus julkaistiin Diabetologia-lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Katso myös:

Lue myös:

    Uusimmat