Raportti: Suomi aseistaa epävakaita alueita Euroopan ulkopuolella

"Suomalaisia karanaatinheittimiä viedään Saudeihin Kanadan kautta" 16:30

Suomen asevienti suuntautuu yhä enemmän Euroopan ulkopuolelle. Suuria kauppoja on käyty muun muassa Saudi-Arabian, Arabiemiirikuntien sekä Turkin kanssa.

Tiedot käyvät ilmi SaferGlobe-tutkimusverkoston seitsemännestä Suomen asevalvontaraportista, joka julkaistaan tänään YK:n aseistariisuntaviikolla.

Esimerkiksi Saudi-Arabiaan Suomesta on viime vuonna viety 50 miljoonalla eurolla kranaatinheittimiä, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista asekauppakumppaneista.

Saman kokoluokan tai sitä suurempia sotatuotteiden vientejä on vuosina 2011–2015 ollut vain Ruotsiin, Puolaan ja Kroatiaan.

Saudi-Arabian johtama koalitio on vuoden 2015 maaliskuusta lähtien toteuttanut ilmaiskuja Jemeniin ja elokuun alussa se liittolaisineen teki maihinnousun Adenin satamakaupunkiin. Arabian niemimaan yleisen konfliktiherkkyyden lisäksi Saudi-Arabian heikko ihmisoikeustilanne on herättänyt huolta.

– Yleisesti ottaen, kun aseet on viety, on vaikea enää valvoa, mitä niillä tehdään, toteaa Suomen asevalvontaraportin päätoimittaja Kari Paasonen.

Suomen sotatuotteiden vienti


Suomi tehnyt historiallisen suuria asekauppoja

Suomen sotatuoteviennin arvo vuonna 2015 oli 223 miljoonaa euroa, mikä on liki sama kuin viimevuoden ennätyksellinen 224 miljoonaa euroa. Raporttia tuottava SaferGlobe-tutkimusverkosto aloitti lukujen tilastoinnin vuonna 1998.

Viime ja toissa vuoden lukuihin vaikuttivat erityisesti Patrian panssariajoneuvojen vienti Ruotsiin. Panssariajoneuvoja vietiin vuonna 2014 maahan 115 miljoonan euron arvosta, mikä oli puolet Suomen sotatuoteviennistä.

Ruotsi olikin Suomen suurin kauppakumppani viime vuonna. Toiseksi suurin oli Saudi-Arabia 51 miljoonan euron osuudella ja kolmantena Arabiemiirikunnat 22 miljoonan euron osuudella.

Vuosina 2000–2012 sotatuoteviennin arvo oli keskimäärin noin 70 miljoonaa euroa, joten ilman Ruotiin kohdistunutta kauppaakin viime vuoden vienti jäisi huomattavasti keskimääräistä suuremmaksi.

Suomi antoi kuitenkin vientilupia sotatuotteiden vientiin viime vuotta enemmän. Kun viime vuonna luku oli 230 miljoonaa euroa, oli se tänä vuonna 244 miljoonaa.

Aasiassa ja Afrikassa asekaupan kasvukeskukset 5:15

Lue myös:

    Uusimmat