Historiallinen muutos: Lähi-itä ohitti EU:n Suomen sotatuontiviennin suurimpana kohteena

Viime vuonna Euroopan unioni ei enää ollut Suomen sotatuoteviennin suurin kohdealue, kun vientiä tarkastellaan euromääräisesti, selviää ajatushautomo SaferGloben Suomen asevalvontaraportista. EU:n tilalle on noussut Lähi-itä.

Muutos on historiallinen, sillä EU on ollut Suomen sotatuoteviennin pääkohde koko vuonna 2002 alkaneen tilastoinnin ajan.

Sotatuotteita vietiin erityisesti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin. Toiseksi suurimmaksi alueeksi nousi Saharan eteläpuolinen Afrikka, mikä johtuu Etelä-Afrikkaan viedyistä panssariajoneuvoista.


EU-vienti vähentynyt pitkään

Suomen aseviennin suuntautuminen EU:n ulkopuolelle on pitkän aikavälin kehityksen tulos. Vuosina 2002–2005 aseviennistä EU:hun sijoittui keskimäärin 84 prosenttia, 2006–2010 osuus oli 66 prosenttia ja vuosina 2011–2015 keskimäärin 52 prosenttia. Kehityksen taustalla on raportin mukaan suomalaisen aseteollisuuden pyrkimykset laajentaa uusille markkinoille sekä EU-maiden 2000-luvulla laskenut sotatuotetuonti.

Suomi vei sotatuotteita vuonna 2015 yhteensä 99 miljoonan euron arvosta. Summa on kahta edellisvuotta huomattavasti alhaisempi, mutta noin kymmenen miljoonaa euroa enemmän kuin 2000-luvulla keskimäärin. Vaihtelut ovat vuosittain suuria, sillä yksittäisillä kaupoilla voi olla suuri vaikutus koko vuoden viennin arvoon. Kahtena aiempana vuonna Suomen sotatuotevienti oli ennätyksellisesti yli 200 miljoonaa euroa, johon vaikuttivat merkittävät panssariajoneuvokaupat Ruotsiin.

Raportin mukaan on merkkejä, että Suomen sotatuotevienti olisi kasvamassa tulevina vuosina. Kasvavat varustelumenot erityisesti Lähi-idässä ja Aasiassa ovat lisänneet sotatuotteiden kysyntää, mutta toisaalta turvallisuuspoliittinen tilanne saattaa myös Euroopassa lisätä varustelumenoja.


Luvassa ehkä suurkauppoja Australiaan

Myös Australia on panostamassa puolustukseensa. Australian puolustusvoimat uudistaa ajoneuvokalustoaan, ja Patria osallistuu yhdessä BAE Systemsin kanssa tarjouskilpailuun omalla ajoneuvollaan, joka kulkee nimellä AMV35. Nimi juontuu Patrian valmistamasta AMV-pyöräajoneuvosta ja BAE Systems Hägglundsin kehittämästä asejärjestelmästä, johon kuuluu 35 millimetrin tykki.

Tarjouskilpailuun osallistuvien ajoneuvojen testit tehdään vuoden 2016 aikana. Toteutuessaan kauppa saattaa sisältää yli 200 ajoneuvoa, jolloin kauppa yltäisi Suomen suurimpien asevientien joukkoon 2000-luvulla.

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin mukaan viisivuotiskaudella 2011–2015 Australia kuului maailman kymmenen merkittävimmän asetuojan joukkoon 3,6 prosentin asetuontiosuudellaan.

Lue myös:

    Uusimmat