Rantasalmella jälleen vakava veneturma – kaksi venettä törmäsi toisiinsa, 14 pelastautui rantakiville

Kaksi venettä törmäsi toisiinsa Rantasalmella Etelä-Savossa varhain tänä aamuna.

Turma sattui Haukivedellä Linnansaaren eteläpuolella. Pelastuslaitoksen mukaan veneissä oli yhteensä 14 henkilöä.

Kaikki pääsivät omin avuin lähistöllä olevan pienen Kortesaaren edustalla oleville rantakiville.

Pelastuslaitos saapui paikalle kahdella veneellä. Poliisin mukaan kaksi turmassa ollutta loukkaantui ja heidät kuljetettiin sairaalahoitoon. Heidän vammojensa vakavuudesta ei vielä ole tietoa. Aiempien tietojen mukaan useita olisi loukkaantunut.

Vene ajoi toisen perään

Poliisin mukaan peräkkäin ajaneet moottoriveneet törmäsivät toisiinsa sen jälkeen, kun edellä ajaneen veneen vauhti hidastui ilmeisesti moottorivian takia. Veneillä oli alunperin etäisyyttä jonkun verran, mutta perässäajanut vene ei onnistunut hidastamaan vauhtiaan. Edellä kulkeneessa veneessä oli kahdeksan ihmistä ja taaempana kulkeneessa kuusi ihmistä.

Poliisi tutkii tapausta vesiliikennejuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Peräänajanutta venettä kuljetti 1990-luvulla syntynyt mies, joka puhalsi alkometriin promillen lukeman. Poliisi on tehnyt hänelle myös verikokeen tarkemman alkoholitason selvittämiseksi.

Onnettomuusveneiden moottoreiden teho ei ole vielä poliisin tiedossa.

Kyseessä on jo toinen veneturma Rantasalmella tämän juhannuksen aikana. Juhannusaattona vene upposi Rantasalmella ja 13 ihmistä joutui veden varaan.

Lue myös:

    Uusimmat