Rallin MM-kauden toinen osakilpailu ajetaan poikkeuksellisen lyhyenä versiona Ruotsissa tulevana viikonloppuna.
Plussan puolella pysytelleen lämpötilan ja sateiden vuoksi järjestäjät joutuivat hätäratkaisuna pudottamaan peräti kahdeksan erikoiskoetta Ruotsin MM-rallista. Näin ollen kisan tämän vuoden painoksen voittaja ratkaistaan 13 erikoiskokeella, joista osalla ei ole lumesta tietoakaan.
Aikataulumuutosten vuoksi rallissa on myös toinen erikoisuus: kisapäivinä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina ei ole yhtäkään huoltotaukoa erikoiskokeiden välissä. Lisäksi testierikoiskoe on pudotettu kokonaan ohjelmasta.
Tuoreiden sääennusteiden mukaan lämpötilan pitäisi pudota pakkasen puolelle ennen kisan alkua. Se on loistava uutinen kilpailun kannalta, sillä mikäli tiet ehtivät jäätyä, ei kilpailussa tarvitse välttämättä perua enää jäljellä olevia erikoiskokeita. Enemmät peruutukset saattaisivat johtaa siihen, että rallista ei jaettaisi täysiä MM-pisteitä.
Ogier suosikki
Kolminkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier lähtee pistejohtajana kauden toiseen ralliin. Ranskalainen oli täysin omaa luokkaansa Monte Carlossa ja hän on myös suurin voittajasuosikki Ruotsissa.
Ogierin kovimmat uhkaajat ovat hänen tallikaverinsa Jari-Matti Latvala ja Andreas Mikkelsen. Vuosi sitten Ogier kävi Ruotsissa Mikkelseniä vastaan huikean kamppailun, joka ratkesi vasta viimeisellä erikoiskokeella Mikkelsenin ulosajoon. Mikkelsen jumittui hankeen reiluksi puoleksi minuutiksi ja putosi kärjestä kolmanneksi Ogierin ja Hyundain Thierry Neuvillen taakse.

