Poliisille ilmoitettiin usean henkilön tappelusta Jyväskylän Yliopistonkadulla, mutta asianosaiset ovat jääneet toistaiseksi tavoittamatta.
MTV Uutisiin yhteyttä ottanut silminnäkijä kertoo todistaneensa pahoinpitelyä Jyväskylän Yliopistonkadulla maanantaina 22. joulukuuta kello 20 aikaan.
Hänen mukaansa usean henkilön porukka alkoi seurata yksinäistä uhria noin kello 20 aikaan ja lyhyen ajan päästä pahoinpitelivät tätä jollain lyömäesineillä.
Poliisin mukaan heille tuli hätäkeskuksen kautta useampi ilmoitus tapahtuneesta, mutta poliisin saapuessa paikalle ketään asianosaista, eli ei uhria eikä epäiltyä tekijää tai tekijäporukkaa, tavattu paikalta.
Silminnäkijä kertoo ilmoittaneensa havainnoistaan poliisille. MTV Uutiset julkaisee hänen kuvaamansa videon tapahtumista tämän jutun yhteydessä.
Sisä-Suomen poliisin kirjatun tapahtumankulun mukaan kaksi erillistä porukkaa olisivat tapelleet keskenään, mutta silminnäkijän mukaan kyseessä oli yksi uhri, jonka avuksi myöhemmin tuli kaksi ulkopuolista ihmistä.
Silminnäkijä ei tiedä, mitä uhrille kävi, mutta arvelee tämän poistuneen paikalta itse. Poliisi ei tapahtumapaikalta tavannut uhria.
Silminnäkijä kertoo olevansa huolissaan asuinalueensa muutoksesta.
Jyväskylän katuturvallisuus on puhuttanut paikallisesti ja tämän takia kaupungissa on pilotoitu kesästä alkaen kokeilua, jossa järjestyksenvalvojat valvovat ydinkeskustan turvallisuutta.
