Raitistunut lääkäri kertoo kosteista työvuosistaan: ”Joskus oli pakko ottaa loiventava ennen työpäivää”

Alkoholinkäyttö hiipi Matin elämään kuin varkain. Alle 20-vuotiaana hänen ainoa kosketuksensa alkoholiin oli, kun vanhemmat tarjosivat sitä joko saunan jälkeen tai jouluna. Opiskeluaikana pari alkoholiannosta toi illanvietossa mukavan olon, työpäivän jälkeen puolestaan muutama olut helpotti stressiä. Toleranssi kasvoi vuosien varrella vähitellen.

Vuonna 1980 Matti päätyi terveyskeskuksen johtavaksi lääkäriksi. Lääkäreistä oli pulaa ja ajoittain hän oli terveyskeskuksen ainoa vakituinen lääkäri. Töihin oli mentävä väsymyksestä huolimatta, sillä tuuraajia ei ollut.

– Meillä vaihtui perjantaisin kello 12 päivystysaika ja sen jälkeen päivystystä jatkui viikko putkeen.

– Minulla oli jumalattoman kova työmoraali. 30-40 työvuoden aikana olen ollut yhteensä kaksi viikkoa pois töistä. Olin luotettava ja aina tavattavissa, Matti kertoo.

Kurssimatka käynnisti kierteen

Syöksykierre alkoi vuonna 1981, kun Matti lähti kolmen viikon kurssimatkalle Tampereelle. Päivisin opiskeltiin tiivisti ja illat istuttiin esittelyissä, joissa oli vapaa alkoholitarjoilu.

– Kun sitä menoa jatkui kolme viikkoa putkeen, niin vieroitusoireet alkoivat. Heräilin aamuyöllä ja hikoilin.

Töihin oli joskus vaikea lähteä ilman krapularyyppyä.

– Kuulostaa huimalta, mutta joskus oli pakko ottaa ryyppy töihin mennessä, että tärinä lakkaisi ja jotta kykenisin kirjoittamaan. Töihin mentiin, koska olin lääkäri, Matti muistelee.

Matin alkoholinkäyttö ajoittui yleensä vapaa-aikaan, mutta pahimpina hetkinä myös ruokatunnilla oli otettava ryyppy. Krapulan takia hän ei jättäytynyt kertaakaan töistä pois.

– Olisi varmaan pitänyt. Kaikesta huolimatta asioista kykenee selviämään yllättävän hyvin, vaikka ei se ole oikein. Lääketieteen perusosaaminen on sama kuin polkupyörällä ajo, se tulee selkärangasta.

– Onnekseni tiedossani ei ole yhtään tapausta, joka olisi alkoholinkäyttöni takia aiheuttanut potilaalle vahinkoa.

Raitistumisen tie alkoi

Työyhteisössä Matin alkoholinkäyttöön puututtiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla terveyslautakunnan jäsen huomautti hänelle asiasta. Toisella kerralla työterveyshoitaja kysyi kesken puhelinkeskustelun, oliko Matti ottanut alkoholia.

– Silloin oli pakko myöntää, että olin humalassa. Se oli vaikea keskustelu. Olin johtavassa asemassa, joten tekemisiin oli muilla aika korkea kynnys puuttua. Olin kuitenkin aina hoitanut työni.

Joulu-marraskuussa vuonna 1981 Matti ymmärsi, ettei näin voinut enää jatkua ja hän lähti hakemaan apua alkoholiongelmaansa. Korkki ei kuitenkaan täysin sulkeutunut ensimmäisen raitistumisyrityksen jälkeen.

– Taivas ei heti auennut. Tuli pieniä pätkiä, retkahduksia. Ongelma oli siinä, ettei ensimmäisen ryypyn jälkeen tapahtunut mitään kauheaa. Ensimmäisten viikkojen ajan alkoholinkäyttö pysyi hallinnassa. Kolmen kuukauden kuluttua olin kuitenkin huonommassa kunnossa kuin edellisen kerran lopettaessa.

– Alkoholismi on siinä mielessä muistisairaus, että ei enää muista, mihin se eka ryyppy johtaa. Jos ensimmäisenä päivänä olisi mennyt perseet olalle ja kolhinut itsensä, silloin olisi ehkä nopeammin oppinut.

Raitistumisyritykset kestivät 3,5 vuoden ajan. Lopullinen käänne tapahtui helmikuussa 1985, kun Matille iski alkoholin vieroitusoireiden päälle norovirus.

– Silloin henkinen ja fyysinen puoli petti täysin. Siihen saakka olin mennyt adrenaliinilla ja ajatellut, että on pakko jaksaa.

Matti ei enää yrittänyt selvitä yksin, vaan hän haki apua ensin auttavasta puhelimesta ja ystäviltään, myöhemmin tukiryhmistä. Matti on ollut raittiina yli 30 vuoden ajan.

– Muutama vuosi siinä meni, että viinanhimo katosi. Nyt alkoholi on menettänyt merkityksensä. Elämä ei ole millään tavalla muuttunut. Ainoa mitä menetin raitistuessa, oli kurjuuteni.

Apua lääkäreiden keskusteluryhmästä

1980-luvun lopulla Lääkäriliiton teettämä tutkimus osoitti, että lääkäreillä on saman verran päihdeongelmia kuin muulla aikuisväestöllä. Alkoholiongelmaa leimaa usein häpeä ja kynnys avunhakemiseen oli korkea.

Niinpä syntyi ajatus Luottamuslääkäri -järjestelmästä, jossa lääkäri voi toiselle lääkärille kertoa ongelmistaan. Järjestelmä on edelleenkin käytössä.

– Luottamuslääkärille voi puhua luottamuksellisesti ilman, että sitä kirjataan mihinkään järjestelmiin. Hän voi sitten ohjata, millä tavalla tilanteessa mennään eteenpäin, Matti kertoo.

Luottamuslääkärikoulutuksessa syntyi puolestaan idea ryhmästä, johon voi kuka tahansa lääkäri tai heidän läheisensä tulla juttelemaan päihdeongelmasta. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa, ja juttelemaan voi tullaan anonyymisti.

Matti on ollut mukana ryhmän alusta lähtien, eikä väliin ole jäänyt kuin muutama tapaaminen. 

– Kun on jatkuvasti mukana tässä toiminnassa, niin muistaa, mistä silloin 30 vuotta sitten oli kyse. Se antaa tolkuttomasti virtaa, kun voi auttaa jotain päihdeongelman kanssa alkuvaiheessa olevaa. Keskusteluryhmästä on tullut paljon myös ystäviä.

Useimmiten ryhmästä haetaan apua jonkin kriisin saattelemana.

– Usein työpaikalla on puututtu tai on jääty kiinni alkoholin käytöstä. Tai sitten taustalla on ollut rattijuopumusta tai puoliso on lähtenyt. Kysymys lähtee aina siitä, kuinka tästä päivästä mennään eteenpäin. Matti luettelee.

"Ei saa jäädä yksin"

Tärkeimpänä Matti huomauttaa sen, ettei päihdeongelman kanssa pidä jäädä yksin kamppailemaan.

– Pahinta mitä voi tehdä, on kiertää korkki yksin kiinni ja olla hampaat irvessä kuivana. Sitä en soisi pahimmalle vihamiehellekään. Yksin ei voi toipua, mutta parvessa on hyvä lentää.

– Toipuminen on mahdollista, mutta siitä ei ole takeita kenenkään kohdalla. Ei voi etukäteen tietää, kuka toipuu ja kuka ei. Eräs ystäväni sanoi kerran: "Jos heräät aamulla, se tarkoittaa, että sinulla on mahdollisuus", Matti kuvailee.