Päivi viettää kuudennen joulunsa ilman viinaa – joi 12 vuotta putkeen: ”Lasten ei enää tarvitse olla huolissaan äidin juomisesta”

Noin seitsemän vuotta sitten Päivi Nieminenantoi vanhemmilleen jouluna kirjeen. Siinä hän lupasi heille joululahjaksi jotakin erilaista: oman raittiutensa.

– Kirjoitin, että annan teille sellaisen joululahjan, että lupaan lopettaa juomisen. Äitini luki kirjeen ja huokaisi päälle "niin, voi, kunpa tämä joskus olisikin totta", Päivi muistaa nyt.

Äiti oli tavallaan oikeassa. Päivi joi vielä seuraavaan toukokuuhun asti.

– Näin siitä huolimatta, että kirjeessäni lupasin, että se loppuu nyt jouluna. Mutta tottahan sitä piti vähän vielä juoda, eikä se ihan vähään jäänytkään, hän sanoo ja naurahtaa kuivasti.

Nyt Päivillä on edessään kuudes raitis joulu. Juominen loppui lopulta Minnesota-hoitoon Lapualla. Sinne päättyi 12 vuoden yhä kiihtynyt juomiskierre.

"Aloin juoda sitä tuskaa"

Päivi, 59, eli omien sanojensa mukaan "superturvallisen" lapsuuden kodissa, jossa alkoholia käytettiin jopa minimaalisen vähän. Päivin oma, rankempi juominen alkoi avioerosta.

– Olin 43-vuotias. Aloin tavallaan juoda sitä tuskaa. Yritin saada unta alkoholin avulla. Minulla oli kohtuullisen vastuullinen työ, jossa olin esimiesasemassa. Elämän tuskat alkoivat patoutua siihen malliin, että lähdin hakemaan lohtua alkoholista, Päivi kuvaa.

– Juominen oli loppuaikana ihan kokoaikaista. Kävin töissä koko ajan eikä siellä huomautettu ikinä. Kertaakaan ei, edes suullisesti, kysytty onko joku ongelma.

Juominen alkoi vasta töiden jälkeen kotona

Päivi oli töissä matkatoimistossa 33 vuotta. Hän hoiti asiansa viimeiseen asti hyvin. Esimiestutkimuksessa Päivi sai hyvät arvosanat; jos hän oli ulkona asiakkaiden kanssa, hän ei välttämättä juonut pisaraakaan.

– Olihan työn puitteissa kosteita pikkujouluja, mutta siellä join hyvin vähän tai en ollenkaan. Toki joskus oli ylilyöntejä, jos ei ollut asiakkaita mukana, mutta jos oli, niitä ei ollut koskaan. Silloin esitin teatteria.

Juominen alkoi juhlien jälkeen kotona. Päivi joi yksin, verhot alhaalla, kännykkä äänettömällä ja ovi lukossa.

– Se oli paras tila juoda viinaa.

"Tämä on niin häpeällinen sairaus"

Päivi uskoo, että osittain työtoverit tiesivät hänen tilanteestaan. Jos juhlimassa oltiin pelkällä työporukalla, Päivi oli yleensä juhlien päihtynein henkilö.

– Koska hoidin työni niin hyvin, ihmiset eivät varmaan osanneet kuvitella, millaista se elämä kotona oikeasti on. Ainoat, jotka tiesivät, olivat lapseni, joiden kanssa asuin. Hehän tiesivät tarkkaan, millaista juomiseni on, mutta he eivät uskaltaneet tai kehdanneet kertoa kellekään, Päivi sanoo

– Tämä on niin häpeällinen sairaus. Harva lapsi uskaltaa kaverille kertoa, että minun äitini on semmoinen, että se jäi kännissä kotiin makaamaan, kun lähdin ylioppilaskirjoituksiin. Ei sitä kaverille kerrota.

Kymmenen viimeistä vuorokautta Päivi joi tauotta

Lopulta Päivin työpaikkana toiminut toimisto suljettiin "taloudellisista syistä". Sen jälkeen Päivi joi kolme viikkoa yötä päivää.

Läheiset patistivat hakemaan apua, kuten niin monesti ennenkin.

– Olin käynyt jo viisi vuotta aiemmin päihdepalvelusäätiössä. Sen jälkeen olin kahdeksan kuukautta vailla pisaraakaan alkoholia. Sitten se taas lähti, yhdestä ainoasta kerrasta, lisääntymään ja lisääntymään. Se päätyi siihen pisteeseen, että kymmenen viimeistä vuorokautta ennen hoitoon tuloa join käytännössä 24/7.

Päivi oli väsynyt ja henkisesti aivan loppu.

– Annoin periksi läheisten vaatimuksille. Että lähdetään nyt kääntämään tämäkin kortti, jos se raittius jostain löytyisi.

"Siihen helvettiin en enää halua"

Tuttavapiirissään Päivi oli aiemmin kuullut Minnesota-hoidosta. Se kestää 28 päivää, jonka lisäksi käydään 11 kuukauden, eli 48 kerran, jatkohoito.

Hoidon jälkeen Päivi on ollut raitis.

– Eihän minulla ole mitään mahdollisuutta ottaa enää koskaan elämässäni pisaraakaan viinaa. Tai on! Eihän kukaan sitä minulta kiellä. Mutta sen jälkeen ajaudun samaan tilaan, jossa hoitoon tulin. Kun sain hoidossa ymmärryksen, että alkoholi ei yksinkertaisesti sovi minulle, niin siihen helvettiin en enää halua, Päivi sanoo.

"En ole luopunut mistään, paitsi tuskasta"

Nyt raittius Päiville on elämäntapa. Alkoholiton elämä ei tuntunut vaikealta edes alkuvaiheessa.

– Se ei ole millään tavalla vaikeaa. En ole luopunut mistään, paitsi tuskasta. Tilalle olen saanut oikean elämän, Päivi kuvaa.

– En olisi itsekään uskonut, miten helppoa se voi olla. Enhän toki ole käynyt hoitoni jälkeen missään ryyppyjuhlissa, koska ei se kuulu elämääni. Enkä käynyt aikaisemminkaan, minähän join kotona.

Juhlissa Päivi kieltäytyy tarvittaessa kohteliaasti ja valitsee alkoholittoman juoman.

– En ota edes alkoholitonta viiniä, koska sitäkään en halua elämäni. Ne ovat käymällä valmistettuja, ja niissä voi olla prosentteja, enkä ota pienintäkään riskiä. Tarjolla on yleensä ainakin kraanavettä, jos ei muuta. Minulle on ihan itsestään selvää, ettei alkoholi ole vaihtoehtoni.

Maailma on muuttunut parempaan suuntaan. Päiville ei ole kertaakaan tyrkytetty juomaa tai tentattu, miksei hän juo.

–Mielestäni ihmiset ovat fiksuuntuneet niin, että hyväksytään, että on henkilöitä, jotka eivät käytä alkoholia.

"Koko ajan mieli oli seuraavassa ryypyssä"

Aiemminkin Päivin perhe saattoi viettää jouluja, joissa alkoholia ei ollut mukana. Silloin Päivi joi salaa.

– Minullahan oli aina piilopulloja. Kävin salaa naukkailemassa. Ja koko ajan mielessä kyti, että missä välissä voin käydä salaryypyllä, ja kuinka kauan pokka pitää, että kukaan ei huomaa tai haista, että olen käynyt pullolla. Koko ajan mieli on seuraavassa ryypyssä, vaikka alkoholia ei olisikaan joulun aikana tarjolla, Päivi sanoo.

Nyt jouluihin on tullut rauha. Päivin ei enää tarvitse miettiä seuraavaa ryyppyä.

– Nyt osaan rauhoittua, ja mieli on levollinen. Sisäinen kiire on poistunut. Tokihan tässä maailmassa on toisinaan kovakin kiire, kun pitää vaikka olla ajoissa, mutta se sisäinen rauhattomuus on lähtenyt, Päivi kuvaa.

– Samahan koskee raittiutta myös huumeista tai lääkkeistä. Olipa riippuvuus mikä tahansa, samat olotilat ja seuraukset tulevat joulunviettoon jokaisella riippuvaisella. Ja saman rauhan saa sisälleen, kun pääsee oikeasti raittiiksi, eikä tarvitse pakosta olla juomatta tai käyttämättä.

Juomattomuutta pikkujouluissa ei tarvitse selitellä

Jo hoidon aikana Päiville selkeni, ettei hän halua palata takaisin oman alansa oravanpyörään. Mielessä iti ajatus siitä, että saisi auttaa ihmisiä; olla hyödyksi. Nyt Päivi toimii päihdeterapeuttina Minnesota-hoidossa.

Hän muistuttaa, ettei juomattomuutta esimerkiksi pikkujouluissa tarvitse selitellä.

– Hyvin voi sanoa, että kiitos, en halua alkoholipitoista, onko mitään vaihtoehtoa? Eiväthän sellaisetkaan henkilöt, jotka juovat, selittele, miksi he juovat. Miksi ihmisten, jotka eivät juo, täytyisi selittää? Ei kenelläkään ole selitysvelvollisuutta omasta alkoholinkäytöstään. Se on oma, henkilökohtainen ratkaisu, ja sen pitää saada olla sellainen, hän sanoo.

– Normikäytäntöhän on, että pikkujouluissa vedetään "pää täyteen". Se on yleinen käsitys. Sen takia vähemmistö, joka ei ota ollenkaan, on ikään kuin selitysvelvollinen, vaikka eihän sen niin kuulu olla.

"Jos olet oikeasti raitistunut, juomattomuus ei ahdista"

Juomista ei yleensä kielletä muilta kuin heiltä, joille juominen on ongelma. Vaimo sanoo "tänä jouluna et sitten ryyppää", ja mies yrittää hampaita kiristellen totella.

– Sehän on kaikista hankalin tilanne, kun olet väkisin juomatta. Puhutaan niin sanotusta kuivahumalasta. Käytös on samanlaista, kuin joisit, mutta kun et saa viinaa, mieli on tosi kireä. Jos joutuu väkisin olemaan juomatta, se on vaikeaa. Ei minulla siihen oikeastaan ole mitään neuvoa, Päivi sanoo.

– Jos olet oikeasti raitistunut, juomattomuus tai alkoholin läsnäolo ei ahdista. Jos olet juomatta ulkoisen tekijän vuoksi – vaimon pakotuksesta, lasten tai jonkun muun halun takia – silloin se ahdistaa. Eihän tällaista tilannetta ole muilla kuin sellaisilla, joita kielletään juomasta, tai jos ihminen itse kokee, että minulla on ongelma ja en saisi nyt juoda viinaa. Väkisin ei voi hoitoon ketään laittaa. Pitää olla jonkinlainen oma halu.

"Pelko on poistunut perheestämme"

Tänä jouluna Päivin ei tarvitse antaa joululahjaksi raittiutta – se on itsestäänselvyys. Ihaninta jouluissa ovatkin Päivin mukaan juuri läheiset.

– Heidän ei tarvitse olla huolissaan, että äiti alkaa juomaan, että se kipittää aamulla yhdeksän aikaan Alkoon hakemaan viinaa. Ihaninta on, että läheiseni voivat luottaa minuun. Pelko on poistunut perheestämme. Se on ehkä suurin muutos. Läheisilläni on rauhallinen joulumieli, kun näkevät, että minullakin on hyvä olla, Päivi sanoo.

Kun Päivi ajattelee itseään seitsemän vuotta sitten, hän hiljentyy. Mitä hän sanoisi menneelle itselleen?

– Sanoisin jotakin, mikä liittyy lapsiin. Kun olisi silloin voinut sanoa itselleen, että sinulle, Päivi, en voi toivottaa hyvää joulua, mutta haluaisin toivottaa sitä edes lapsillesi. Toisaalta ei minua silloin olisi voinut vielä hoitoon laittaa.