Paraguayssa raskaana olevan lapsen tapaus on kiivastuttanut maan aborttikeskustelua.
Raiskatulle 10-vuotiaalle tytölle ei ole myönnetty aborttia, vaikka monien järjestöjen mielestä raskaus uhkaa vain 34 kiloa painavan tytön terveyttä. Viranomaiset ovat vedonneet päätöksessään siihen, että raskaus on jo edennyt pitkälle.
Unicefin mukaan Paraguayssa synnyttää joka päivä keskimäärin kaksi seksuaalisesti hyväksikäytettyä 10-14-vuotiasta tyttöä.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin seksuaalisuuteen ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän asiantuntija Katariina Heikkinen pitää syynä tilanteeseen laajaa naisiin kohdistuvaa syrjintää.
– Yleisestikin naisiin kohdistuvalta väkivallalta suljetaan silmät, eikä tyttöjen oikeuksia puolusteta tarpeeksi, hän sanoo.
Abortti on kiistanalainen aihe myös muualla Latinalaisessa Amerikassa. Unicefin mukaan Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla tapahtuu toiseksi eniten nuorten tyttöjen raskauksia maailmassa, ja äitiyskuolema on alueella yksi nuorten tyttöjen yleisimmistä kuolinsyistä.
YK ei hyväksy täyskieltoa
Monissa Keski- ja Etelä-Amerikan maissa, myös Paraguayssa, abortti on mahdollinen, jos odottavan äidin henki on uhattuna. Sen sijaan Chilessä, Salvadorissa ja Nicaraguassa abortti on laiton kaikissa tapauksissa.