Marokkolainen Amina, 16, ei suostunut naimaan raiskaajaansa, tappoi itsensä rotanmyrkyllä – vaimon raiskaaminen on sallittua yhä kymmenissä maissa

Marokko oli vielä vuonna 2012 maa, jossa tyttö tai nainen voitiin pakottaa naimisiin raiskaajansa kanssa. Amina Filalin kuoleman jälkeen nousseet mielenosoitukset johtivat siihen, että lakia muutettiin. Laki on edelleen voimassa 20 maassa. Yksi niistä on lähinaapurimme Venäjä. 

Vuonna 2012 kymmenen vuotta vanhempi mies raiskasi marokkolaisen Amina Filalin puukolla uhaten. Vaikka kyseessä oli raiskaus, oikeus määräsi miehen ottamaan hänet vaimokseen. Myös tytön vanhemmat puolsivat oikeuden päätöstä. Raiskatun mielipiteellä ei tälläkään kertaa ollut mitään merkitystä.

– Periaatteellinen ajatus on, että et tee rikosta, jos menet naimisiin raiskaamasi naisen kanssa. Laki pohjautuu siihen, ettei naisella ole itsemääräämisoikeutta kehonsa eikä minkään muunkaan suhteen. Perheen kunnia ja rikoksen tehneen miehen suojeleminen tulevat ensin, UN Womenin Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas avaa.

Naisiin ja tyttöihin kohdistuviin seksuaalirikoksiin liittyy paljon eri tasoilla tapahtuvaa alistamista. He eivät esimerkiksi saa päättää ehkäisystä eivätkä abortista. Maailmassa on 43 maata, joissa avioliiton sisäistä raiskausta ei ole kriminalisoitu.

– Suomessa se tuli rangaistavaksi vasta vuonna 1994. Lisäksi kolme miljardia naista elää maissa, joissa raiskaus ei ole rikos. Naisella ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia näissä tilanteissa, Hirsikangas suree.

Laki edelleen voimassa 20 maassa

Noin 15 miljoonaa 15–19 vuotiasta tyttöä ympäri maailman on pakotettu seksiin. Suomessakin 50 000 naista joutuu vuosittain seksuaalisen väkivallan uhriksi. Nuoren Filalin surullinen valinta tappaa itsensä rotanmyrkyllä nostatti valtavat mielenosoitukset kyseistä lakia ja naisten sortoa vastaan.

– Siitä lähti laaja ja voimakas kansanliike, jonka myötä Marokossa tehtiin monien mutkien kautta lakimuutos vuonna 2014. Nykyään raiskaaja ei voi ottaa raiskaamaansa naista vaimokseen, Hirsikangas tietää.

Naisten voimakkaat mielenosoitukset levisivät myös muihin maihin ja kesällä 2017 aktiivinen kampanjointi naisten oikeuksien puolesta tuotti historiallista tulosta. Kuukauden sisällä Tunisia, Jordan ja Libanon päättivät muuttaa tuota samaa lakia. Maailmassa on kuitenkin yhä 20 maata, joissa se on voimassa ja lähin niistä maista on naapurimme Venäjä.

– Lakia käytetään myös suomalaisten suosimissa turistimaissa Thaimaassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Serbiassa. Laki on yksi naisten asemaa selkeästi huonontavista laeista, joiden parissa UN työskentelee tiukasti, Hirsikangas toteaa.

Naiselta kielletään oikeus omaan kehoon

Hän jatkaa, että lain sisältö kuvaa maiden yhteiskunnallista ajattelua suhteessa naisen asemaan. Se on erittäin epätasa-arvoinen.

– Miehillä on valta ja väkivaltainen käyttäytyminen hyväksytään eikä siihen puututa, Hirsikangas harmittelee.

Katso myös: 19-vuotias suomalaisnainen havahtui laivahytissä, kun kolme tuntematonta miestä raiskasi häntä. Juttu jatkuu videon jälkeen...

19-vuotias suomalaisnainen havahtui laivahytissä, kun kolme tuntematonta miestä raiskasi häntä 3:58

Käytännössä naiselta viedään oikeus määrätä omasta kehostaan. Hän ei saa päättää, koska ja kenen kanssa harrastaa seksiä, käyttääkö ehkäisyä tai mitään muutakaan.

– Naisen keho on täysin miehen käytettävissä. Kun nainen raiskataan ja hänet häväistään, niin sitä ei nähdä naisen ongelmana. Sen sijaan miehen tuomio pitää välttää ja suojella hänen kunniaansa, Hirsikangas kauhistelee.

Näihin naisen oikeuksia polkeviin lakeihin liittyy paljon päällekkäistä alistamista. Naisten ihmisoikeuksien tilaa kuvaa se, että 43 maassa avioliiton sisäistä raiskausta ei ole kriminilaisoitu. Suomessakin se oli sallittua vuoteen 1994 asti.

Suomessa raiskauksen merkiksi vapaaehtoisuuden puute

Suomessa ollaan parhaillaan uudistamassa seksuaalirikoslakia. Sen pitäisi mennä hallituksen käsittelyyn ensi syksynä. 

– Raiskauslain uudistaminen on Suomessa edelleen kesken. Se pitäisi ehdottomasti muuttaa suostumusperustaiseksi ja uudistaa itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Sitä vaatinut Suostumus-kansalaisaloite keräsi todella nopeasti kannatusta ja vaaditut äänet, Hirsikangas painottaa. 

Oikeusministeriössä seksuaalirikoslain uudistusta valmisteleva työryhmä on ehdottanut raiskausrikoksen muuttamista suostumusperusteiseksi. Sen mukaan raiskauksen tunnusmerkiksi nousisi oleminen sukupuoliyhteydessä henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. 

Seksuaalinen kajoaminen uutena säännöksenä

Työryhmä ehdottaa myös, että uudistuksessa pakottaminen seksuaaliseen tekoon korvattaisiin uudella säännöksellä seksuaalisesta kajoamisesta. Se koskisi muita vakavia tekoja kuin sukupuoliyhteyttä ja siitä voitaisiin tuomita vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen asti. Se olisi siis ankarampi kuin nykyinen pakottamisen rangaistusasteikko. Kajoamisesta säädettäisiin myös törkeä tekomuoto. 

Lisäksi on ehdotettu, että seksuaalisen ahdistelun rangaistavuus laajenisi koskemaan muitakin tekoja kuin koskettelua. Rangaistavaa olisi ahdisteleminen myös sanallisesti, kuvan tai viestin näyttäminen sekä kuvan ottaminen toisesta tai itseään paljastamalla. Edellytys rangaistukselle olisi myös, että teko olisi vakavuudeltaan rinnastettavissa kosketteluun. 

Katso myös: Poliisille ilmoitetut lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset nousivat hurjat 30 prosenttia. Juttu jatkuu videon jälkeen...

Poliisille ilmoitetut lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset nousivat hurjat 30 prosenttia 3:52

Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen säädettäisiin rangaistavaksi. Säännös olisi uusi ja koskisi seksuaalisen kuvan tai videon esittämistä ja levittämistä ilman kuvassa esiintyvän henkilön lupaa. Nykyisin näitä tekoja arvioidaan kunnianloukkauksena tai yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä.

Lue myös:

    Uusimmat