Raijan alaikäinen lapsi avautui terapiassa läheisensä itsemurhasta, Vastaamon tietomurto iski sekä häneen että äitiinsä: "Alkoi miettiä, mitä kaikkea hän on puhunut"

Hakkeri Benjamin Särkkä kertoo, millä tasolla suomalainen tietoturva-osaaminen on – kommentoi myös Vastaamon toimitusjohtajan potkuja 31:02:41
Hakkeri Benjamin Särkkä kertoo, millä tasolla suomalainen tietoturva-osaaminen on

Nelikymppinen nainen kertoo jatkavansa Vastaamon asiakkaana tietomurrosta huolimatta. Omien tietojensa sijaan hän on enemmän huolissaan Vastaamon asiakkaana keväällä 2018 olleesta lapsestaan.

Raija (nimi muutettu) sanoo tehneensä lapsensa kanssa netissä ’kaikki mahdolliset sulut’ heti, kun tieto Vastaamon tietomurrosta tuli. Lapsi oli käynyt terapiassa keväällä 2018 ja siirtynyt sittemmin muualle terapiaan. Vastaamon tietomurto koski juuri vuosia 2018–2019.

– Lapseni sai Vastaamosta viestin, että hänen tietonsa ovat olleet mukana tietomurrossa. Itse en saanut mitään viestiä, vaikka henkilötietoni olivat siellä laskunmaksajan ominaisuudessa, Raija kertoo.

Keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa kertoi keskiviikkona MTV Uutisille, että psykoterapiakeskus Vastaamoon liittyviä rikosilmoituksia on kirjattu jo lähes 25 000. Raijan perheestä rikosilmoituksia tuli kaksi. 

– Teimme rikosilmoitukset sekä Vastaamosta että tietomurtautujasta. 

Perhe käsitellyt asiaa yhdessä

Raija aloitti terapian Vastaamossa tänä syksynä juuri ennen tietomurron julkistamista. Hän ei kuitenkaan säikähtänyt, vaan jatkaa asiakkaana edelleenkin.

– Minulla on terapeutin kanssa hyvä suhde, enkä jaksa enää aloittaa kenenkään kanssa alusta. Lisäksi ajattelen niin, että Vastaamolla on sen verran paineita laittaa tietoturva-asiat kuntoon, että jos ne jossakin ovat jatkossa kunnossa, niin heillä, Raija sanoo.

Perhe on käsitellyt uutisen tuomaa epätietoisuutta ja stressiä yhdessä. Terapiassa käynnin syy oli läheisen ystävän itsemurha, jonka käsittelemiseen lapsi tarvitsi ammattilaisen apua.

– Lapsi alkoi miettiä, mitä kaikkea hän on puhunut ystävästään ja kaverisuhteista yleisemminkin. Puhuimme asiasta kotona paljon. Sanoin, ettei hän ole pystynyt vaikuttamaan asiaan mitenkään ja että terapiassa pitää pystyä puhumaan kaikista asioista – siksihän sinne mennään.

Luottotiedot huolestuttavat

Lapsi on sittemmin täyttänyt 18 vuotta. Perhettä huolestuttaa, voiko tietomurto vaikuttaa jollakin tavalla esimerkiksi nuoren lainansaantiin. Nyt tehdyt luottokiellot luottorekisteriin raukeavat kahden vuoden kuluttua.

– Mietin muun muassa, että jos joku pääsee tietojen avulla ottamaan pikavippejä. Se voisi estää häneltä lainansaannin, Raija sanoo.

Vastaamon mukaan tietomurto on tapahtunut marraskuussa 2018. Vastaamo kertoo nettisivuillaan, että järjestelmään on voitu tunkeutua myös maaliskuun 2019 puoliväliin asti.

Kela kertoi tällä viikolla keskeyttäneensä toistaiseksi uusien asiakkaiden ohjaamisen Vastaamoon.  Kela kertoi pyytäneensä Vastaamolta selvitystä siitä, keiden asiakkaiden tiedot ovat vuotaneet ja ovatko asiakkaiden tiedot nyt turvassa hakkereilta.

Lue myös:

    Uusimmat