Rahakiista Teemu Selänteen kirjan ympärillä sakenee, asiainhoitaja tyrmää Ari Mennanderin väitteet: "Meillä on merkittäviä saatavia häneltä"

Teemu Selänteestä vuonna 2014 julkaistun Teemu-kirjan ympärille on kehkeytynyt erikoinen rahakiista. Kirjan kirjoittaja Ari Mennander vaatii Selänteen yhtiöiltä oikeusteitse saataviaan, jotka hänen mukaansa ovat jääneet tilittämättä kirjan tuotoista. Selänteen asiainhoitaja Ari Lehto tyrmää vaateet perusteettomina.

Mennander kertoo maanantaina lähettämässään tiedotteessa jättäneensä haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Haastehakemuksessa hän vaatii Selänteen TS Holding ja TS Promotions -yhtiöiltä 250 000 euron saatavia.

Yhtiöiden toimitusjohtajana toimiva Lehto sanoo yllättyneensä vaateista. Lehdon mukaan Mennanderille on maksettu kirjan tuotoista sopimuksen mukaisesti. Lehto kiistää vaateet.

– Hän on lähettänyt viime vuoden lopulla alvittomia laskuja, jotka olemme katsoneet asianajajan kanssa läpi ja todenneet perusteettomiksi. Se on ilmoitettu Mennanderin yhtiölle. Hänestä ei ole kuulunut mitään.

Lehdon mukaan Mennanderille on maksettu jo ennen kirjan julkaisemista vuonna 2013 yli 50 000 euron edestä ennakoita ja korvauksia sen tuotoista. Ennakkoon maksetut osuudet sekä muut kulut on otettu huomioon tuottojen tilityksessä.

Lisäksi Mennanderille on kirjan julkistamisvuonna annettu 100 000 euron laina, jotta hän pystyisi maksamaan velkojaan pois. Lehdon mukaan Mennader ei ole maksanut lainojaan takaisin.

– Kirjan tuotoista on maksettu myös ulkopuolisille hänen velkojaan. Ne ovat tietysti hänen osuudestaan menneet, mitkä hän on itsekin kuitannut hyväksytyksi. Tuotot on laskettu yhteen, mutta myös kulut ja hänelle maksetut osuudet.

Mennanderin mukaan hänen osuudekseen Teemu-kirjan tuotoista oli sovittu 30 prosenttia. Kirja myi ilmestymisvuonnaan 2014 lähes 77 000 kappaletta.

– Se (30 prosenttia) pitää paikkansa, mutta se tulee nimenomaan tuotosta. Laina on muun muassa ollut vähennettävä tuotoista. Hän ei ole sitä maksanut. Hän on saanut kirjasta enemmän kuin 30 prosenttia, Lehto sanoo.

Lehto sanoo, että Mennanderille on maksettu jopa enemmän kuin hänelle sopimuksen mukaan olisi kuulunut.

– Jos lasketaan kaikki yhteen, meillä on merkittäviä saatavia häneltä. Emme ole lähteneet viemään tätä eteenpäin, koska hänen taloustilanteensa on ollut niin heikko.

Lehdon mukaan yhtiöiden yhteistyö Mennanderin kansa on päättynyt viime syksynä. Kaikki sovitut suoritukset on hänen mukaansa maksettu.

– Olemme irtisanoneet kaikki toiminnot hänen kanssaan poikki loppusyksystä. Sitten joulukuun lopoulla hän on ryhtynyt tehtailemaan perättömiä laskuja.

Ari Mennander saa maanantaina tuomion talousrikosoikeudenkäynnissä, jossa häntä on syytetty useista raskaista rikoksista.

Lue myös:

    Uusimmat