Raakel Lignellin kolumni: Mikä on sinulle tärkeintä? Elämä vaatii uskallusta ja valintoja

Tuttu metafora kuvaa osuvasti elämäämme: Jos täytät lasipurkin kivillä, se on täysi. Mutta jos kaadat päälle pikkukiviä ja ravistat, ne solahtavat sekaan ja nyt purkki on täysi. Jos vielä kaadat sekaan hiekkaa, sekin mahtuu.

Isot kivet ovat elämässämme niitä asioita, että vaikka kaikki muu ympärillämme katoaisi, elämämme olisi silti täyttä. Usein nämä asiat ovat perhe, puoliso, lapset, ystävät, terveys.

Pikkukivet koostuvat työstä, toimeentulosta, asunnosta, kesämökistä, harrastuksista.

Hiekka on kaikkea muuta pienempää elämän sälää, joka tulee ja menee, mutta helposti nielaisee aikaamme ja huomiotamme.

Jos lasipurkkiin kaataa ensin hiekan, isot kivet eivät mahdu purkkiin lainkaan, eivätkä edes kaikki pikkukivet.

Kannattaa siis tiedostaa, mihin aikamme ja energiamme laitamme. Tärkeään vai merkityksettömään?

Sanotaan, että ristiriidat elämässä johtuvat usein siitä, että toimimme vastoin arvojamme. Kuinka usein arjen keskellä tulee pohtineeksi arvojaan? Jos elämä sujuu ilman suurempia suruja ja tuskia, harva pysähtyy tunnustelemaan onnellisuuttaan tai elämän tarkoitusta.

Toisin on silloin, kun elämä koettelee ja ahdistaa. Kun läheinen kärsii, kun sairastumme tai joudumme kriisin tai konfliktin puristuksiin.

Silloin kyselemme elämän turhuutta, epäoikeudenmukaisuutta tai tarkoituksellisuutta, koemme lohduttomuutta, vieroksumme haavojamme.

Elämän rikkaus syntyy juuri vastakohtien ja ristiriitojen jännitteistä. Kaikki elollinen pitää sisällään vastakkaisia voimia. Ambivalenssi on olemassaolon perusominaisuus.

Ei ole valoa ilman pimeyttä. Miten voisimme kokea onnea ja iloa, mikäli emme tietäisi mitään surusta ja synkkyydestä?

Suurin kaikista on rakkaus.

Rakkauteen ja kiintymykseen liittyy kuitenkin aina myös menettämisen uhka, viimeistään kuoleman varjo.

Kun vieroksumme kuoleman väistämättömyyttä, kavennamme samalla elämäämme, koemme ahtaammin, köyhemmin ja pinnallisemmin.

Vaikka kuoleman väistämättömyys on tosiasia, ei elämää ole kuitenkaan tarkoitettu Via Dolorosaksi.

Jokainen elämä kestää syntymästä kuolemaan, sen aikana tarkoitus on rakastaa, iloita, nauttia, taistella omia taisteluita, tehdä työtä, onnistua ja epäonnistua, kohdella kunnioittaen itseään ja toisia sekä hyväksyä loputon muutos ja epävarmuus ja lopulta ikääntymiseen liittyvä luopuminen.

Kaikki tämä vaatii uskallusta ja valintoja.

Elämän tarkoituksesta löytyy näkemyksiä tiedemiehiltä, jumaloppineilta ja monen sortin elämäntaitovalmentajilta. Vastauksia on niin kirkollisia kuin maallisia.

Lopulta sen enempää jumalalliset kuin kosmisetkaan asiantuntijat eivät ratkaise sinun tai minun elämän tarkoitusta. Siinä kaikki muut ovat amatöörejä.

Kukaan ei voi ratkaista tätä ongelmaa toisten puolesta.

Kysynkin taas tänään: mitä voin ja aion tehdä? Onko se hiekkaa vai kivenjärkäle?

Tänään on myös yksi valinnan päivä. Kenet valtuutan hoitamaan puutarhaamme? Siellä on niin kivikkoa kuin hiekkaakin, mutta kaikkea elollista tulisi osata sopivassa määrin kylvää, vaalia, kastella, lannoittaa ja karsia.

Onko päämääränä karu, vähälajinen ja karsinoitu näkymä vai rehevä ja kukoistava puutarha? Vai peräti villi pöheikkö?