Kommentti: Kaiken se kestää, paitsi koronakaranteenin – kuinka selvitä neljän seinän helvetistä eroamatta?

Epävarmuutta, toisen varpailla pomppimista ja anteeksipyyntöjä. Koronan vallatessa alaa,  perheet viettävät yhä enemmän aikaa yhdessä. Tutkimusten mukaan tämä ei kuitenkaan saa lempeä leiskumaan, vaan toisin päin. Suomessa haetaan eniten avioeroja juuri kesä- ja talvilomien jälkeen. MTV Uutisten digisuunnittelija Terhi Romo pohtii sitä, voiko parisuhde selvitä koronakaranteenista.  

Viisitoista päivää sitten meidät paiskattiin parisuhdetestiin, jollaiseen jokaisen tulisi nyt valmistautua. Lauantaina 14. maaliskuuta avopuolisoni sairastui luultavimmin ikuiseksi mysteeriksi jäävään tautiin.

Luulin olevani koskematon, kunnes viisi päivää myöhemmin, kuume kaatoi minutkin vaakatasoon. Yhdessä vietetystä ajastamme saisi kirjoitettua pitkäveteisen ja todella hitaasti etenevän komedian. Romanttinen komedia se ei kuitenkaan ole. 

Kun toinen on sairas ja toinen terve, peli on selvä. Voimakkaampi pitää huolta toisesta. Silloin parisuhde vielä kantaa. Se, joka on hoidettavana, ottaa vastaan sen avun, jota toinen tarjoaa. Toinen sen sijaan saa voimaa ja merkityksellisyyden tunteita siitä, että voi pitää huolta toisesta.

Tilanne muuttuu kuitenkin kummasti, kun myös minä sairastuin. Vielä pahemmaksi se eskaloitui, kun olimme taas kummatkin toimintakykyisiä, mutta teljettyinä 53 neliön kaksioon.

Huomioita parisuhdekaranteenista:

1. Päästä paha pois

Normaalisti työpäivän aikana ei ainoastaan ehdi tuulettua omasta parisuhteesta, vaan usein syntyy jopa ikävä toista kohtaan. Nyt voin luvata, että ikävää ei ole kerennyt syntymään. Ei edes silloin, kun menin kivelle istumaan 30 minuutiksi (joka on pisin aika, mitä olemme olleet näinä päivinä erossa). Mutta miksi ikävää ei voisi synnyttää?

Karanteenissa on aikaa ajatuksille, mutta sinä itse voit päättää millaisille. Ota kiinni hyvistä ajatuksista ja rakkaimmista yhteisistä muistoista ja päästä inhotus ja ärsytys jatkamaan matkaansa yhtä nopeasti kuin ne valtasivat mielesi.

2. Ota huoneiston kaikki nurkat käyttöön ja laula laulu

Onnellisia ovat ne, joilla on iso talo. Kirjoittaessani tätä kommenttia kuulen, kuinka avopuolisoni soittaa syntetisaattoria. Kuulen sen siitä huolimatta, että hän soittaa sitä kuulokkeet päässä. Näppäimistöstä tuleva koputus jää takomaan päätäni muuttuen sen pian päänsäryksi. Asiaan ei ole mitään muuta helpotusta kuin laittaa pelturit päähän ja mennä aivan vastapäiseen nurkkaan näpyttämään omaa konettani.

Älä häpeä sitä, että tarvitset omaa tilaa tai joku asia toisessa ärsyttää. Mieti ennemmin, mitä voisit tehdä konkreettisesti, että ärsytys laimenisi edes hieman.

Monet opettavat lapsilleen nyt erityisen huolellista käsienpesua. Yhden ohjeen mukaan käsiä on pesty riittävän kauan, kun on kerennyt laulamaan Paljon onnea -laulun kaksi kertaa läpi.

Minä käytän tätä metodia toiseen tarkoitukseen. Kun toisen naama on alkanut muistuttamaan perunaa, silloin on aika laulaa, ei toimia. Sopivaksi havaittu mitta on Paljon onnea -laulu kaksi kertaa.

3. Yhteinen koukuttava sarja

Ja jos se sisältää huumoria, sitä parempi, sillä yhdessä nauramista tarvitaan juuri nyt eniten.

4. Kiitä ja huomioi

Joka päivä parisuhteessa toinen tekee jotain puolestasi. Karanteenissa ne asiat ovat ehkä arkisempia, mutta niitä kuitenkin löytyy. Oli se sitten koiran ulkoiluttaminen, roskien vieminen tai vaikka kädestä pitäminen, sillä hetkellä kun tuntuu raskaimmalta, muista kiittää. Kun tämä koronashow on ohi, huomaan toivottavasti herkemmin ne kaikki pienet asiat, joita toinen tekee parisuhteemme eteen päivittäin.

Kiitoksen lisäksi on syytä joskus olla kiitettävänä. Se tietenkin vaatii joustamista esimerkiksi sen suhteen, mitä Woltista tilataan. Karanteenissa olen ottanut tehtäväkseni miettiä, miten voisin piristää toista.

Mitä sinä haluat tänään syödä? Ruokailusta on tullut tärkeä osa yhteistä karanteenirituaaliamme, jonka lomassa on helppo ottaa toinen huomioon.

5. Kaikki loppuu aikanaan

Olkoon epidemian huippu sitten touko- tai kesäkuussa tulee sen jälkeen loppu. Emme tiedä millainen, mutta loppu se on.

Karanteenissa on hyvin aikaa haaveilla sitä, mitä tekee sitten, kun karanteeni loppuu. Skype-kahvittelut voi tehdä jälleen nokakkain ystävien kanssa ja kaupassa voi käydä ilman muovipusseja käpälissä.

Miltä tuntuu, kun pääsee jälleen mökille koko perheen voimin? Kuinka kaunis on se hetki, kun voi katsoa Saimaalle, ottaa toista kädestä ja sanoa ääneen, että me teimme sen. Me selätimme yhdessä koronakaranteenin. 

Tässä ajassa on haudattava sotakirveet, vaikka se voikin olla hankalaa. Epävarmuus on se suurin piru, joka meidän kaikkien pitää oppia kesyttämään jonka meistä jokaisen tulee pystyä tällä hetkellä kesyttämään. Yhdessä se käy helpommin kuin yksin.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja