Keväällä Suomi kohosi ykköseksi YK:n julkaisemassa The World Happiness Report:ssa. Me suomalaiset hämmästyimme, mekö muka onnellisia? Emmekö olekaan kateuden ja kaunan luvattu maa?
Seurasin tällä viikolla helteisessä Suomi Areenassa eri yhteiskuntavaikuttajien keskustelua, jonka otsikko kuului: Kuka on onnellinen maailman onnellisimmassa maassa? Jäin miettimään vielä kotimatkallakin, mitä onnellisuus on. Kuka on onnellinen? kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Raakel Lignell.
Filosofit ja psykologit ovat peranneet aihetta kautta aikojen. Onko ihmisen perustarpeet muuttuneet vuosisatojen saatossa? Tutkimusalana onnellisuus tarjoaa edelleen työsarkaa monelta kantilta.
Omat valinnat ja suhtautumistapa merkittäviä
Onnellisuus on monen tekijän summa. Se on myös täynnä ristiriitaisuuksia. Oman onnellisuuden tavoittelu saattaa karkottaa sen saavuttamattomiin, toisaalta ilman vaivannäköä ja kitkaa ei onnikaan löydy.
Psykologi Martin Seligman teorian mukaan 60 prosenttia onnestamme koostuu genetiikasta sekä ympäristöstä, 40 prosenttia rakentuu valinnoistamme sekä tavastamme suhtautua elämässä kohtaamiimme tapahtumiin – niin vastoinkäymisiin kuin positiivisiin muutoksiin.
Onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää ja merkityksellistä, vastoinkäymisistä huolimatta. Aristoteles korosti hyveellistä elämää onnellisuuden lähteenä.
Omien tekojen lisäksi onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten tulee kohdelluksi ja kohdatuksi.