Kun isosta uudistuksesta kehkeytyi kriisi ja lopulta kriisikin kompastui ja kaatoi hallituksen, on poliitikon työ entistä kovemman luupin alla, kirjoittaa Raakel Lignell kolumnissaan.
Kevätsää on arvaamaton, mutta yksi asia on takuuvarma: tämän kevään vaali-ja ehdokasähky tulee olemaan ennennäkemätön. Korvissa suhisee jo pelkästä ajatuksesta joutua kuulemaan ja näkemään kuukausitolkulla katteettomia lupauksia ja pönötystä laidasta laitaan.
Ja mikä pahinta, härskiä kampitusta sekä kilpakumppaneiden tahallista väärinymmärtämistä. Kaiken kampanjapuheen seasta on haasteellista löytää oikeaa arvokeskustelua.
Monia politiikkaa etäännyttää ja kyllästyttää
Monia puoluepolitiikka puuduttaa, etäännyttää, kyllästyttää. Hallitus/oppositio-asetelman jähmettyneisyys suorastaan uuvuttaa. Varsinkin kun vaalien jälkeen lähes samat puheenvuorot pidetään rampin molemmin puolin, riippumatta mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa.
Hoetaan, että politiikka on rikki, että poliitikot ovat vieraantuneet ihmisten arjesta, että puolueet ajavat vain omaa agendaansa välittämättä yhteisten asioiden hoitamisesta, kannatusluvut ovat tärkeämpiä kuin sisältö. Onko näin?
Kotimaassa poliitikko on kovilla, inhimillisesti ajatellen vaatimustaso alkaa olla äärirajoilla. Ei ole varaa arviointi-virheille eikä varsinkaan möläytyksille. Sosiaalinen media pitää huolen, että kaikesta nousee myrsky. Toisaalta ne laantuvatkin päivässä, parissa ja tärkeätkään keskustelun avaukset räikeistä epäkohdista eivät jaksaa kiinnostaa hetkeä pidempää.