Suomi tarvitsee kyvykkäitä ja työtä pelkäämättömiä meppejä, sillä he joutuvat paljon vartijoiksi: oikeaan aikaan oikeassa paikassa mepillä on enemmän valtaa kuin hallituksen ministerillä, kirjoittaa Helena Petäistö kolumnissaan.
Peräti 75 prosenttia Suomen lainsäädännöstä tulee Brysselistä, ja noin puolet siitä menee europarlamentin mankelin läpi. Brysseliin ja Strasbourgiin lähtijöiltä vaaditaan siis paljon enemmän kuin Arkadianmäen valtiopäivämiehiltä ja -naisilta. Kyseessä ei todellakaan ole mikään turistimatka.
Toukokuussa 2011 oli Strasbourgin täysistuntosali täpötäynnä. Menossa oli debatti kaikkia kiinnostavasta aiheesta, josta vielä äänestettäisiin kaksi päivää myöhemmin.
Parlamentin puhemies jakeli puheenvuorot totuttuun tapaan: ensin saivat puhua poliittisten ryhmien puheenjohtajat, ensimmäisenä suurimman ryhmän eli maltillisen oikeiston, EPP:n, edustaja, sitten sosialistiryhmän, liberaaliryhmän ja vihreiden puheenjohtajat, kullakin aikaa kolme minuuttia ennen kuin mikrofoni napsahtaisi poikki.
Suomalaismeppi sai raikuvat aplodit
Kun kaikkien kahdeksan puolueryhmän puheenjohtajat olivat saaneet käyttää oman vuoronsa, seurasi pitkä lista muita etukäteen sovittuja, minuutin kestäviä puheenvuoroja. Tulkkauskopeissa hikoiltiin paineen alla, jotta jokainen puheenvuoro saatiin varmasti käännetyksi samanaikaisesti muiden meppien korvakuulokkeisiin.
Kaikki sujui siis hyvin harjoitellun kaavan mukaan, josta ei juuri poiketa. Jos joku meppi arvelee tarvitsevansa lyhyen puheenvuoron listan ohi, hänen täytyy sitä varten pyytää puhemieheltä erityinen kortti, jolla pääsee kiilaamaan väliin.
Tässä istunnossa sininen kortti nousi meppien keskuudesta kesken debatin, luvan saatuaan yksi suomalaismepeistä nousi penkistään, katsoi kelloa ja ilmoitti: ”Arvoisat kollegat, aivan näillä hetkillä muutama minuutti sitten Suomen eduskunta on äänestänyt selvin äänin 137 puolesta, 49 vastaan, Portugalin tukipaketin puolesta.”
Koko suuri puhkesi raikuviin suosionosoituksiin. Yksi maamme EU-historian ikävimmistä vaiheista saatiin päätökseen näyttävästi. Strasbourgin täysistuntosalin näytös meni Portugalin television illan pääuutisiin, ja Liisa Jaakonsaaren nimi ylitti uutiskynnyksen.
Tällä poliittista hoksnokkaa osoittaneella näytöksellä suomalaismeppi sai Suomelle silloin kipeästi kaivattua ”goodwilliä” Kreikka-takuiden ja tukipakettiänkyröintien saatua molempien etelänmaiden kansalaiset niin raivoihinsa, että Ateenan Suomen suurlähetystö piti asettaa poliisivartiointiin kahden viikon ajaksi.
Vaikuttaminen vaatii taitavaa lobbausta ja aktiivisuutta
Mepillä on siis monenlaista mahdollisuutta vaikuttaa ollessaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Tärkeimmät vaikuttamisen paikat ovat europarlamentin poliittiset ryhmät ja erilaiset valiokunnat.
Niissä suomalaismeppikään ei huku kuin neula heinäkasaan niin kuin meidän 13 mepillemme voi helposti käydä 751 mepin täysistunnossa – paitsi silloin, kun meppi pääsee esittelemään valmistelemansa raportin suurelle salille.
Mutta pääsy ”rapporteuriksi” vaatii taitavaa lobbausta ja aktiivisuutta ennen kaikkea valiokunnassa, mutta myös puolueryhmässä. On osoitettava pätevyyttä, aktiivisuutta ja kykyä tehdä itsensä tykö eurooppalaisessa ympäristössä. Ja itse raportin laatiminen vaatii vielä suurta ahkeruutta ja asiaan paneutumista.
Kotimaan eduskunnassa kansanedustajat viettävät kissanpäiviä meppikollegoihinsa verrattuina.
Aina siitä lähtien kun EU-parlamentti sai Lissabonin sopimuksen myötä rutkasti lisää valtaa, ovat mepit olleet isänmaan kannalta todella avainasemassa.
On siis elintärkeää lähettää europarlamenttiin vain todella taitavia ja motivoituneita edustajia. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Brysseliin ja Strasbourgiin lähdettiin jäähdyttelemään niin, että paikkaa alettiin kutsua norsujen hautausmaaksi.
Meppi voi pelastaa meille elintärkeitä asioita
Nyt parlamentilla on päätösvaltaa jäsenmaiden päämiesten ohella lähes kaikissa keskeisissä asioissa paitsi ulko- ja puolustuspolitiikassa.
Jos suomalaismeppi on maamme asioiden kannalta tärkeässä valiokunnassa, hän voi todella pelastaa meille elintärkeitä asioita.
Kuluneelta viisivuotiskaudelta ensimmäisinä mieleen tulevat maa- ja metsätalouteen liittyvät asiat, joissa Suomen erikoisolosuhteille löysivät ymmärrystä sinnikkäällä ja ahkeralla lobbauksellaan Petri Sarvamaa ja Nils Torvalds.
Ilman heidän taitavaa panostaan oikeaan aikaan oikeassa valiokunnassa olisivat maanviljelijämme pulassa ja metsätaloutemme pinteessä, sillä Suomen asema kaikkia muita pohjoisempana, erilaisten olosuhteiden maana on saatava ymmärretyksi aina uudelleen ja uudelleen.
Suomelle on löydettävä jatkuvasti ymmärrystä paitsi arktisessa maataloudessa, puu- ja metsätaloudessa, ylipäätään pohjoisen ilmasto-olosuhteissa maassa, joka on harvaan asuttu, jossa välimatkat ovat pitkät ja jolla on koko Unionin pisin raja Venäjän kanssa.
Paljon närää aiheuttanut rikkidirektiivi on osoitus siitä, miten eri tahdissa asiat voivat toteutua etelässä ja pohjoisessa, jos meillä ei olla valppaana.
Äänensä kannattaa antaa sosiaalisesti taitavalle, ahkeralle ja kielitaitoiselle – puolueella vähemmän väliä
Millaiselle meppiehdokkaalle kannattaa siis äänensä antaa niin, että isänmaan etuja varmasti valvotaan tehokkaasti Brysselissä?
Jos ehdokkaalla on poliittista pelisilmää, sosiaalisia taitoja, kansainvälistä kokemusta, kielitaitoa, uutteruutta ja valmiutta pistää itsensä likoon koko tarmollaan, sellaiselle taiturille kannattaa ääni antaa välittömästi.
Puoluekannalla on vähemmän väliä, sillä EU-parlamentissa puolueryhmät joutuvat tekemään yhteistyötä asioiden läpisaamiseen.
Maltillisen oikeiston, EPP:n, ja sosialistien ja demarien ryhmän, S&D:n, yhteistyö on sujunut jo pitkään milloin keskellä kulkevien liberaalien, milloin vihreiden tuella asiasta riippuen. Ja tämä käytäntö aina vain korostuu, kun äärilaidan puolueet nostavat kannatustaan.
Näistä vaaleista lähtien parlamentti jakautuu ennen kaikkea EU:ta kannattaviin ja sitä vastustaviin puolueryhmiin.
Poliittinen pelisilmäkin vaatii mepiltä uudenlaista asentoa eurooppalaisessa ympäristössä. Jotta Suomi saisi ymmärrystä omille asioilleen, on sen osattava näyttää kiinnostusta myös muiden ongelmiin. Eikä puhdas kielitaitokaan riitä, vaan täytyy muistaa, että se on vain väline.
Päinvastoin siitä on vain haittaa, jos osaa päästää sammakoita suustaan viidellä eri kielellä. Eurooppalainen käytävädiplomatia on taitolaji, joka vaatii todella paljon.
Espanja on aina osannut pitää erinomaisesti puoliaan EU:ssa. Se ei suinkaan ole sattumaa, vaan järjestelmällisen systeemin tulosta.
Joka vaaleissa Espanja lähettää EU-parlamenttiin porukan, jossa on 1/3 uusia tulokkaita, 1/3 toisen kauden meppejä ja 1/3 konkareita. Näin se varmistaa, että kokeneet mepit hoitavat Espanjan asiat kotiin, ja untuvikot saavat oppia niin, että myös maan EU-osaamisen tulevaisuus on taattu.
Sitä paitsi parempaa koulutusta ei voi tuleva hallituksen ministeri saada kuin ahkeroimalla viisi vuotta Euroopan parlamentissa.