Mainos

Pysäyttävä puheenvuoro: NHL-legendan kasvattama ruotsalaislupaus pelkää vanhenemista – haaveilee toisesta elämästä

6:34
Videolla juttua suomalaisyleisurheilijoiden tilanteesta.

Ruotsin yleisurheilun lupauksiin lukeutuva Bianca Salming, 20, kilpailee parhaillaan Gävlessä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa sekä seitsenottelussa että korkeushypyssä. Hän unelmoi paitsi pääsystä Dohaan aikuisten MM-kisoihin myös rinnakkaisesta elämästä, ja pelkää vanhenemista.

Salmingista on surullista jättää junioriura taakse: hän sanoo pitävänsä juniorikilpailuista. Salming ei myöskään halua vanheta, mistä hänellä on ollut ajatus mielessään noin 14-vuotiaasta saakka.

– Vaikka ihmiset voisivat haluta olla 18, halusin aina olla nuorin enkä koskaan halunnut vanheta. Olisin voinut helposti pysyä (nuorempana), Salming avautui Expressenille.

Salmingin mukaan vanhenemisen pelkoon sisältyy ajatus siitä, että kun ihminen on nuori, hän ehtii tehdä, mitä haluaa. 

– En kaipaa mitään, mitä tulee vanhenemisen myötä.

– Suurin pelkoni on sanoa kymmenen vuoden päästä, etten päässyt mihinkään. Se on kuitenkin ajatus, joka on sekunnin, sitten palaan taaksepäin ja ajattelen, että "skarppaa, teet jotain joka päivä ja et voi ajatella niin".

"Olisi niin siistiä"

Salming tekee urheilu-uransa rinnalla töitä Starbay Productions -nimisessä yrityksessä. Unelmaskenaariossaan ruotsalainen voisi elää rinnakkaista elämää, jossa hän saisi suunnattua enemmän energiaa urheilun ulkopuolelle.

– Yhdessä elämässä voisin satsata kaiken uraan ja samaan aikaan jatkaisin elämääni yleisurheilun parissa, Salming haaveilee.

Salming haluaisi urheilun rinnalla panostaa työhön tv:n parissa.

– Olisi niin siistiä, kun menisin johonkin ja ajattelisin, että "luoja, voin tehdä niin paljon enemmän", työssä esimerkiksi. On vähän ärsyttävää, kun se on vain 50 prosenttia. Haluaisin tehdä sen 100-prosenttisesti ja toivon, että voisin elää kahta rinnakkaista elämää. Yleisurheilu on silti kaikkein hauskinta.

Salmingin ennätyspisteet seitsenottelussa ovat 5 985 viime kesältä. Myös korkeusennätys 192 on viime kesän peruja.

Berliinin EM-kisoissakin viime kesänä kilpaillut Salming on yli 1 200 NHL-ottelua jääkiekkourallaan pelanneen ruotsalaislegenda Börje Salmingin tytär.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja