Putinia kiiteltiin valaiden vapauttamisesta – neljän tunnin tv-show sisälsi myös arkisia huolia: ”Miksi lääkäriin pääsy kestää?”

Venäjän presidentille Vladimir Putinille vuotuisessa suorassa tv-ohjelmassa esitetyt kysymykset käsittelivät arkisisia huolia toimeentulosta ja terveydestä, mutta myös hiukan ulkopolitiikkaa. Ohjelma kesti nelisen tuntia.

Kansalaiset esittivät kysymyksiä asioista, joiden hoitaminen ei varsinaisesti kuulune valtionpäämiehelle. Mutta Putin vastaili ja antoi samalla vaikutelman asettumisesta pienen ihmisen puolelle.

Kysymyksiä olivat esimerkiksi: Miksi palkkani on niin alhainen? Miksi lääkäriin pääsy kestää? Milloin joen yli saadaan silta? Miten uudelle asuinalueellemme saataisiin jotain palveluja?

Valaiden vapauttamisesta kiiteltiin

Eikä ohjelmasta puuttunut edes eläimiä. Putin sai kunniaa, kun Kauko-idästä lähetyssä suorassa insertissä todistettiin, miten osa kansainvälistäkin huomiota saaneista ja myytäväksi aiotuista valaista lähti vankeudesta kohti vapautta.

Valtaosa kysymyksistä kuitenkin pyöri toimeentulon ja perustarpeiden ympärillä. Hyvin valmistautunut Putin pudotteli prosenttilukuja ja rahamääriä todistaakseen, että useimmille ongelmille on jo ryhdytty tekemään jotain ja toivoa paremmasta on.

– Tärkeintä on lisätä työn tuottavuutta, hän tiivisti Venäjän suurimman ongelman.

Jäteongelma nousi myös esiin

Erityisen näkyvästi esiin nousi Venäjän jäteongelma, jonka olemassaolon presidentti auliisti myönsi. 15-vuotiaan vloggaajan kysyessä asiasta ruudulle lävähti kuvia suurista roskakasoista.

– Tuo on hirveää, Putin myönsi.

Aseellista varustelua ihmeteltiin

Eräs mies puolestaan ihmetteli, mihin sotaan Venäjä on valmistautumassa, kun televisiossa esitellään aina uusia aseita. Putin muistutti häntä, että Venäjä on vasta seitsemännellä sijalla maailman sotilasmenoissa ja itse asiassa vähentää varustelumenojaan toisin kuin muut suuret valtiot.

Lähi-idän tilannetta Putin arvioi toteamalla, että Yhdysvaltain ja Iranin ajautuminen avoimeen sotaan olisi katastrofi koko alueelle. EU:n ja Yhdysvaltain Venäjä-pakotteet ovat Putinin mukaan vahingoittaneet enemmän niitä itseään kuin Venäjää.

Draaman tunnetta ohjelmaan toi juontajan ilmoitus, jonka mukaan kyselytuntia vastaan oli tehty palveluksenestohyökkäyksiä ulkomailta. 

Lue myös:

    Uusimmat