Pääministeri Netanjahun on myös kutsunut Israelin hallituksen koolle puimaan Gazan sodan jatkoa.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin on puhunut Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa puhelimessa maanantaina. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Puhelun sisällöstä ei ole kerrottu yksityiskohtia julkisuuteen.
Israelin hallitus koolle
Netanjahu kertoi maanantaina myös aikovansa kutsua Israelin hallituksen koolle vielä kuluvan viikon aikana päättämään, miten Gazan sodassa edetään.
Netanjahun mukaan Israelin tavoitteina on edelleen vihollisen lyöminen, panttivankien vapauttaminen ja sen vahvistaminen, ettei Gaza muodosta enää uhkaa Israelille.
YK:n turvallisuusneuvoston on puolestaan määrä järjestää tiistaina hätäistunto Gazassa olevien panttivankien tilanteesta, kertoi Israelin YK-suurlähettiläs Danny Danon viestipalvelu X:ssä.
Hätäkokouksen taustalla ovat äärijärjestö Hamasin ja sen liittolaisjärjestön Islamilaisen jihadin julkaisemat videot israelilaisista panttivangeista, jotka ovat hyvin laihoja. Yhden videon kuvatekstissä syytetään, että Israel on päättänyt näännyttää panttivangit nälkään.