Puolustusministeri Niinistö: Turvallisuusselvityksessä ei ole velvoitetta kertoa kaksoiskansalaisuudesta

Kaksoiskansalaisuutta ei saa selville nykymuotoisessa turvallisuusselvityksessä, sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.).

Perusmuotoisen turvallisuusselvityksen hakemuslomakkeessa kysytään esimerkiksi aiempia kansalaisuuksia ja mahdollista kaksoiskansalaisuutta. Jos henkilö ei itse kerro kaksoiskansalaisuudestaan, Niinistön mukaan sitä ei millään voida selvittää turvallisuusselvityksessä.

– (Turvallisuusselvityksessä) kysytään mitä kansalaisuuksia on ollut, mutta ei ole juridista velvoitusta kertoa kaksoiskansalaisuudesta. Tämä on ongelma, Niinistö sanoo STT:lle.

Näin hän selvittää blogissaan esittämäänsä väitettä, jonka mukaan turvallisuusselvityksessä ei selvitetä kaksoiskansalaisuutta. Ylen uutisen mukaan turvallisuusselvityksessä ilmi käynyt Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuus taas tarkoittaa sitä, että henkilöä ei oteta töihin Puolustusvoimiin.

Jokaiselle Puolustusvoimiin töihin tulevalle tehdään turvallisuusselvitys. Niinistön mukaan kaksoiskansalaisuus ei vaikuta turvallisuusselvityksen tulokseen.

– Nykylain mukaan kohdellaan tasa-arvoisesti niin sanottuja tavallisia kansalaisia, kaksoiskansalaisia ja monikansalaisia, Niinistö sanoo.

Turvallisuusselvityslakiin valmistellaan muutosta, joka mahdollistaisi laajemmat edellytykset selvittää ulkomaan sidonnaisuuksia.

– Kun kaksoiskansalaisuutta ei voida selvittää, on mahdollista, että Puolustusvoimain komentaja olisi joskus Venäjän kansalainen. Jos tämä ei käy ilmi, jokainen ymmärtää, että voi olla lojaliteettiristiriitoja ja vaikuttamisyrityksiä, Niinistö sanoo.

Puolustusvoimat kiistää Ylen uutisoinnin

Kiista sai alkunsa, kun Yle kertoi viime viikolla, että Puolustusvoimat on alkanut kohdella Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia eri tavalla kuin aiemmin. Ylen mukaan varusmiespalvelukseen tulevien Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten koulutusta rajoitetaan.

Yle kertoi keskiviikkona, että Puolustusvoimien tiedustelulaitos olisi antanut epävirallisia ohjeita kaksoiskansalaisten osalta.

– Olen tänään Puolustusvoimien korkeinta johtoa myöden tarkistanut asian, eikä tapausta tunnistettu, Niinistö sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat