Puoluejohtajatkin piikittelivät vihreitä äänestyshärdellistä: "Onnittelut kummalle tahansa, minä menen nyt saunaan"

Vihreiden lauantainen äänestyskalapaliikki sai osakseen vitsailua sosiaalisessa mediassa myös puoluejohtajilta. Ääntenlaskenta myöhästyi tunteja, kun esimerkiksi yksi äänilaatikko oli jäänyt Helsinkiin.

RKP:n Anna-Maja Henriksson onnitteli varmuuden vuoksi aluksi kumpaakin, niin Emma Karia kuin Aaltoakin, kun äänestystuloksen kertominen venyi venymistään.

– Onnittelut valinnasta @ToukoAalto tai @EmmaKari, jahka äänestystulos selviää. Minä menen nyt saunaan, Henriksson tviittasi.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah osallistui keskusteluun myös.

– Kyllä vain, tervetuloa elokuussa Seinäjoelle, kd:ssä osataan äänestää ja laskea jo lähes 60 vuoden kokemuksella, vanhat puolueet vs uudet, Essayah vastasi kysymykseen, voisiko joku viikonloppu olla puoluekokous, jossa ei sekoiltaisi.

Vasemmistoliiton Li Andersson puolestaan mainitsi tviitissään huippusuositun Skam-televisiosarjan.

– Skamin uusin jakso ehti ensin! sori vihreät, länsimetro ja fennovoima.

Onnitteluja Sipilästä Halla-ahoon

Vihreiden uudelle puheenjohtajalle Touko Aallolle on satanut onnentoivotuksia lauantai-illasta lähtien. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) onnitteli Aaltoa ja kiitti entistä puheenjohtajaa Ville Niinistöä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivotti Aallolle onnea tehtävään ja kohtuullista menestystä.

– Tehdään rakentavaa yhteistyötä, Orpo tviittasi.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne toivoi, että hyvä yhteistyö jatkuu. Vasemmistoliiton Li Andersson kirjoitti, että Aallolla on täytettävänään isot saappaat. RKP:n Henriksson kertoi odottavansa Aallon kanssa hyvää yhteistyön jatkoa yhteisissä arvokysymyksissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho onnitteli Aaltoa Facebook-sivullaan. Halla-aho jakoi Talouselämä-lehden jutun, jossa Aalto sanoo pitävänsä keskusteluyhteyttä auki kaikkiin puolueisiin. Aalto sanoo haastattelussa, että myös perussuomalaiset käyvät, jos he muuttavat linjaansa esimerkiksi turvapaikkapolitiikassa.

– Totean kommenttina uutiseen, että myös vihreät kelpaavat perussuomalaisille, kunhan muuttavat maahanmuuttolinjaansa hiukan järkevämmäksi ja alkavat ymmärtää, että sähkö ei tule pistorasiasta, Halla-aho kirjoitti.

Hän myös onnitteli vihreitä siitä, että puolue selvisi vaalista yhtenäisinä. Perussuomalaiset hajosi puolueen puoluekokouksen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat