Punnitus päättyi rajuun sanasotaan, raskaansarjan superottelun iskijät pidettiin erossa toisistaan – Wilder otteluun painavampana kuin koskaan

Deontay Wilderin ja Tyson Fury kohtaamista edeltäneessä punnitustilaisuudessa nähtiin kaksi normaalia painavammassa kunnossa olevaa nyrkkeilijää. Perinteistä tuijotusta punnituksen jälkeen ei nähty. 

Deontay Wilderin ja Tyson Furyn välisen nyrkkeilyn raskaansarjan ottelun punnitustilaisuus järjestettiin varhain lauantaina Suomen aikaa Las Vegasissa Yhdysvalloissa. Molemmat ottelijat esiintyivät punnituksessa huomattavasti painavammassa kunnossa kuin edellisessä kohtaamisessaan vuonna 2018.

Wilder ottelee Furya vastaan jopa raskaampana kuin koskaan aiemmin. Wilder painoi punnituksessa 105 kiloa (231 paunaa), kun edellisessä Fury-ottelussa lukema oli vain 96 kiloa (212,5 paunaa). CBS:n mukaan Wilder näytti tilaisuudessa kuitenkin hyväkuntoiselta ja lihaksikkaalta, ei niinkään lihoneelta.

Wilder ei antanut painolleen juuri merkitystä ennen ottelua.

– Olemme raskaansarjan nyrkkeilijöitä, joten lopulta painolla ei ole niin väliä. Olen koko urani ajan ollut alipainoinen. En välitä lainkaan painosta. Tämä osoittaa vain, että olen paremmassa kunnossa ja valmis tuottamaan kipua.

Furyn kohdalla vaaka pysähtyi 124 kiloon (273 paunaa). Edellisesssä kohtaamisessa Fury painoi 116 kiloa. Edellisessä ottelussaan lokakuussa Fury oli lähes kymmenen kiloa nykyistä kevyempi. Hänen raskain ottelupainonsa on ollut reilun kilon korkeampi kuin nyt.

– Paino ei ole ongelma. 273 paunaa (124 kiloa) brittiläistä lihaa, Fury sanoi.

Punnitusta odotettiin varsin jännittyneissä tunnelmissa. Nevadan urheilukomissio oli etukäteen ilmoittanut, ettei se salli nyrkkeilijöiden perinteistä tuijotusta punnitustilaisuuden päätteeksi. Wilderin ja Furyn ottelua edeltävä sanasota oli edennyt fyysiseksi, kun he alkoivat tuuppia toisiaan lehdistötilaisuudessa keskiviikkona.

Tuijotuskielto piti, eikä ottelijoita päästetty lähietäisyydelle toisistaan, vaan miehet huutelivat solvauksia ja uhosivat toisilleen muutaman metrin hajuraon päästä.

Jos alla oleva twiitti ei näy, voit katsoa en tästä linkistä.

Wilder ja Fury kohtaavat uusintaottelussaan Las Vegasissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa. Ottelussa panoksena on Wilderin hallussa oleva WBC-liiton mestaruusvyö. Kaksikon edellinen kohtaaminen joulukuussa 2018 päättyi ratkaisemattomaan.


Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja