Pula vuokralaisista ja kulut kasvussa – pitkänlinjan asuntosijoittaja: "Haasteellisin kaikista ajanjaksoista, mitä olen kokenut"

Kiinnostus asuntosijoittamista kohtaan on kääntynyt laskuun 1:59
Katso uutisraportti: Näin vuokralaispulja ja kulujen nousu iskevät asuntosijoittamiseen.

Pula vuokralaisista ja nousevat taloyhtiöiden hoitokulut sekä korot ovat vähentäneet haluja ryhtyä asuntosijoittajaksi.

Vantaalaisella pitkänlinjan yksityisellä  asuntosijoittajalla ja vuokranantajalla Katja Pesosella on tällä hetkellä yli kymmenen sijoitusasuntoa. Vuokralaisia on toistaiseksi löytynyt, mutta helppoa se ei ole viime aikoina ollut.

– Tilanne on haasteellisin kaikista aikajaksoista, mitä olen kokenut 30-vuotisen asuntosijoittamishistorian aikana. 

Pesosen mukaan syynä on se, että markkinoilla on paljon tarjontaa kaikissa asuntokokoluolissa, hakijoilla on varaa valita ja uudisrakentamista on tehty paljon viime vuosien aikana. 

– Meillä on ollut onnellinen tilanne, että vuokralaisia on aina löytynyt. Pieniä tarkastuksia vuokriin on jouduttu tekemään, mutta ei juurikaan, ollaan enemmin tehty niin päin että ollaan pidetty asuntoja kunnossa ja sitä kautta pidetty asunnot kiinnostavina ja mukavina koteina asua.

Asuntosijoittajien ostoaikeet laajasti laskussa

Uusien kohteiden oston osalta Katja Pesonen pitää jatkuvasti tuntosarvet koholla, toisin kuin moni muu asuntosijoittaja. 

– Vaikuttaisi siltä, että aika moni asuntosijoittaja on nostanut jalan pois kaasulta, mutta ei vielä painanut jarrua. Havaitsemme, että asuntosijoittajien ostoaikeet ovat laajasti laskussa, mutta myyntiaikeissa ei näy vielä kauhean voimakasta kasvua, Suomen vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen sanoo. 

Rokkasen mukaan kiinnostus asuntosijoittamista kohtaan on tällä hetkellä kääntynyt laskuun. 

– Vuokrat ovat laskussa ja samaan aikaan asuntojen hoitokulut ja lainojen korot nousevat. Vuokra-asuntojen markkinointiajat ovat olleet viime aikoina ennätyksellisen pitkiä ja pääkaupunkiseudulla vuokrat ovat olleet laskussa viimeisen puolen vuoden ajan.  

Asuntosijoittajilla huoli korkojen noususta

Suurimman asuntolainoittajan OP:n mukaan sijoitusasuntoihin ei haeta enää yhtä suuria lainoja kuin muutaman edellisvuoden aikana. 

– Sijoitusasuntoihin otetut lainasummat nousivat vahvasti muutama vuosi takaperin. Esimerkiksi 2022 alkuvuoden lainasummat ovat edelleen lievessä nousussa muutaman prosentin luokassa, mutta se voimakas nousu mitä nähtiin aiemmin on nyt hiljentynyt hyvin maltilliseen nousuun, OP Kodin johtaja Lasse Palovaara sanoo. 

Lisäksi moni asuntosijoittaja on huolissaan korkojen noususta. 

– Kyllä se siellä vaikuttaa. Asuntosijoittajat miettivät,  mikä sijoitetun pääoman tuotto asuntosijoituskokonaisuudessa nyt on. Tyypillisesti mukana on asuntolainaa ja kun lainakustannus korkojen nousun myötä nousee, niin se vaikuttaa kohteen tuottoon, Palovaara sanoo.

Vuokramarkkinoiden näkymien odotetaan paranevan syksyn aikana, ellei koronapandemian uusi aalto nosta päätään.

Lue myös:

    Uusimmat