Pudotuspeleissä räikeä pimahtaminen – juniorikiekkoilija keihästi vastustajan pelaajaa ja pirstoi huoltajan silmälasit kasvoille

Kanadan junioriliigan WHL:n pudotuspelisarja Kamloops Blazersin ja Victoria Royalsin välillä on äitynyt todella kuumaksi. Royalsin pelaaja Kody McDonald sortui viime yönä pahaan ylilyöntiin.

McDonald oli istunut jäähyllä kolmannessa erässä, ja hänellä keitti yli, kun hän palasi vaihtoaitioon.

McDonald ja Blazersin Zane Franklin ajautuivat kiivaaseen sananvaihtoon. Lopulta McDonald rupesi huiskimaan mailallaan vaihtoaitioiden välien pleksin ohi Franklinia. Samassa rytäkässä hän huiskaisi lavan kärjellä Blazersin huoltajaa Toledo Robinsonia sillä seurauksella, että hänen silmälasinsa rikkoutuivat.

– On ihme, että tämä ei johtanut vakavaan vammaan, tilanteesta videon Twitterissä jakanut Blazersin pelejä selostava Jon Keen sanoi.

McDonald sai tilanteesta täysin ansaitun 5+20-minuuttisen rangaistuksen ja hänen pelinsä päättyi. Suolaa kaadettiin hänen haavoihinsa roppakaupalla, sillä peli oli tilanteessa 3-3 ennen hänen aiheuttamaansa viiden minuutin alivoimaa.

Blazers rokotti ylivoimallaan kahdella maalilla ja voitti pelin 6-3. Ottelusarja on nyt tasoissa 2-2.

Blazersin päävalmentaja Serge Lajoie oli pöyristynyt vastustajan pelaajan tekosista.

– Kaikkina vuosina, jotka olen valmentanut, että joku näyttää tuollaista epäkunnioitusta peliä kohtaan – se oli rumaa. En tiedä mitä siinä sanottiin, mutta olen hyvin kiinnostunut siitä, miten liiga reagoi, Lajoie totesi Kamloopsin paikallislehden SFJC Todayn mukaan.

Riidan toinen osapuoli Franklin sanoi, että kyseessä oli vain normaalia kiekkoon kuuluvaa suunpieksentää. Royalsin valmentaja Dan Price oli eri linjoilla ja puolueti McDonaldia.

– Voin sanoa tämän: Kamloopsin penkiltä tuli kommentteja, jotka olivat erittäin henkilökohtaisia ja erittäin tarkkaanvalittuja, ja Kody reagoi siihen, Price sanoi, muttei suostunut tarkentamaan mistä oli kyse.

Kuuma ottelusarja jatkuu lauantaina.

Lue myös:

    Uusimmat