Professorin mukaan hallitus meni liian pitkälle julistaessaan poikkeustilan talousperusteella – kertoo nyt, miksi tästä vääntäminen kriisin edessä on tärkeää
Hallituksen poikkeukselliset toimet koronaviruksen rajaamiseksi ovat vielä perustuslakivaliokunnan puntarissa, ennen kuin selviää, miltä osin valmiuslakia sekä ihmisten elämää rajoittavia toimia otetaan käyttöön Suomessa. MTV:n Uutisaamussa vieraillut professori Pauli Rautiainen kysyy, oliko maanantaina esitetyille poikkeustoimille taloudellisia perusteita.
– Kriteerit, jotka asetetaan, ovat tavattoman korkeat. Hallituksen perustelut ovat suhteellisen suppeat, niiden perusteella voidaan sanoa, että on epäselvää, täyttyvätkö perusteet, Rautiainen tuumasi.
Hallitus ilmoitti maanantaina, että maassa vallitsee poikkeustila tartuntatauti- ja talousperusteella. Eilen tiistaina hallitus aktivoi perusteita tartuntatautiperusteelle ja antoi sillä valmiuslain käyttöönottoasetukset eduskuntaan. Talousperusteiden vahvistaminen on yhä auki, vaikka useat ennusteet arvioivat Suomen vajoavan koronaviruspandemian takia syvään taantumaan. Viimeisimpänä arvionsa antoi Suomen Pankki.
Professori Pauli Rautiaisen mukaan perustuslakivaliokunnalla on nyt edessään tärkeä arvio – onko kaikkien toimien, kuten esimerkiksi koko terveydenhuoltohenkilökunnan töihin pakottamisen, ottaminen käyttöön välttämätöntä jo nyt.
– Taustalla täytyisi olla erittäin vakavan skenaario, joka perustelee, että kuukauden aikana on oltava käytössä näin suuri keinovalikoima. Jos todetaan, että osa ei ole välttämättömiä, tämä voidaan hyväksyä vain osittain, Rautiainen selventää, mutta korostaa, että hänen henkilökohtainen kritiikkinsä kohdistuu vain valmiuslain aktivoimiseen taloussyistä.
Mutta miksi tästä asiasta huomauttaminen on näin akuutin kriisin edessä tärkeää?
– Valmiuslaki ja poikkeustila ovat kaikkein järeimpiä keinoja, joita on. Sillä kytketään pois oikeusvaltio ja demokraattiset rakenteet. On tärkeää mennä uuteen tilanteeseen oikeudellisesti hallitusti. On vaalittava oikeusvaltiota, perus- ja ihmisoikeuksia. Nyt kysymys on siitä, että otetaan ensimmäisiä askelia, ja on mahdollista, että tullaan ottamaan tiukempia askeleita. Tässä vaiheessa luodaan perusta kuntoon toimenpiteiden aktivoimisille, Rautiainen jatkaa.
Mutta kuinka kauan poikkeustila voi kestää? Tähän Rautiainen antaa vastauksensa oheisella videolla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää