Suomen Pankilta tyly arvio: Koronavirus supistaa Suomen taloutta jopa neljällä prosentilla – taantuma on täysin varmaa

Suomen bruttokansantuote supistuu kuluvana vuonna 1,5–4 prosenttia koronaviruspandemian sekä heikentyneen suhdanteen vuoksi, arvioi Suomen Pankki.

– Suomen vientikysynnän jyrkkä heikkeneminen painaa talouskasvun tänä vuonna selvästi miinukselle. Jos myös kotitalouksien kulutus vähenee olennaisesti ja tuotantoketjut katkeilevat kotimaassa pandemian seurauksena, taantuma voi syventyä entisestään, pankki tiedottaa.

Suomen Pankki kertoi julkaisevansa jatkossa kahdesti vuodessa Suomen talouden väliennusteen. Nyt julkaistussa ennusteessa on koronaviruspandemian takia kaksi eri laskelmaa. Taantumaan ajautuminen on selvää, mutta taantuman syvyyttä ei vielä ole mahdollista luotettavasti ennustaa.

Positiivisimmassa ennusteessa koronavirus leviää laajasti kaikille maailman päätalousalueille, ja vientikysynnän heikkeneminen supistaa taloutta 1,5 prosentilla. Tässä skenaariossa pandemian vaikutuksia talouskasvuun saadaan kuitenkin rajattua.

Jos kotitalouden kulutus vähenee kuitenkin olennaisesti ja sitä kautta isku osuu myös kotimaisiin yrityksiin, on talouden romahdus arvioitua neljän prosentin luokkaa. Suomen Pankin mukaan arvio on laskettu Kiinan alkuvuoden kehitystä kuvanneista tilastotiedoista, sillä muun maailman talousarvioista koronan takia ei ole vielä tarkentuneita tietoja.

– Kun tilanne muuttuu nopeasti ja koronapandemia jatkaa leviämistään, heikomman skenaarion kaltainen kehitys näyttää yhä todennäköisemmältä, pankki arvioi.

Pankin mukaan jo ilman koronapandemiaakin Suomen talouden tämänvuotinen kasvu oli heikkoa. Kasvu hidastui viime vuonna ja viimeisellä neljänneksellä jopa supistui selvästi. Huolimatta ostovoiman hyvästä kasvusta ja yritysten parantuneesta kannattavuudesta yksityinen kulutus jäi vaimeaksi ja yksityiset investoinnit supistuivat.

Pankki muistuttaa, että laskelmissa pandemian vaikutus on arvioitu väliaikaiseksi. Näin Suomen talouden oletetaan palaavan kasvuun jo tämän vuoden loppupuolella.

– Tällaisen verrattain nopean elpymisen edellytyksenä on, että talouden alkuvuoden äkkijarrutuksen aikana onnistutaan politiikkatoimin estämään yritysten konkurssit ja työttömyyden kasvu, pankki kuvailee tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat