Siviilioikeuden professori Urpo Kangas totesi Studio55.fi-lähetyksessä, ettei uskonto ole estänyt homojen ja heteroiden yhtäläisiä oikeuksia muualla Euroopassa. Kankaan mukaan yhteiskunta on kuitenkin kehittymässä siihen suuntaan, että avioliittolaista on tulossa sukupuolineutraali.
Professori Urpo Kangas kertoi, että samat oikeudet heteroille ja homoille antavaa avioliittolakia sovelletaan jo ympäri Eurooppaa, muun muassa Hollannissa, Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Espanjassa.
– Espanjassa, joka on syvästi katolinen maa, eivät uskonnolliset tekijät ole estäneet parisuhteen muuttamista sukupuolineutraaliksi avioliittolaissa, Kangas sanoi Studio55.fi-lähetyksessä.
Pohjoismaissa tehdyt erilliset, rekisteröityä parisuhdetta koskevat lait asettivat homot näkyvästi eri sijalle kuin heterot.
– Samaan aikaan kun homot tulivat ulos kaapista, me itse asiassa rakensimme heille oman kaapin takaisin, Kangas kuvaili.
Kangas kertoi, että juuri eriarvoisuuden kitkemiseksi sukupuolineutraalit avioliittolait otettiin käyttöön muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa.
Avoliitossa rikas ottaa rahansa, köyhä nahkansa
Urpo Kangas selvensi Studio55.fi-lähetyksessä, että vaikka uusi avoliittolaki tulee voimaan huhtikuussa, on avoliitto vain avioliiton riisuttu malli. Ainoastaan avioliiton kautta on mahdollista saada itselleen juridisesti kattava turvapaketti.