Professori kaipaa selkeyttä lakiin seksuaalirikoksista – "Keskustelu kymmenvuotiaan suostumuksen antamisesta absurdia"

Oikeusministeriön esitys lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten koventamisesta lähettää viestin, mutta sen käytännön vaikutukset ovat pieniä, arvioi rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen.

Esitys sai tällä viikolla rahoituksen hallituksen kehysriihessä.

Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta korotettaisiin neljästä vuodesta kuuteen vuoteen vankeutta.

Toissa vuonna nimikkeellä annettiin yhteensä 158 tuomiota, joista vain 12:ssa tuomittiin ehdotonta vankeutta. Vankeusrangaistuksen keskipituus oli vuosi ja viisi kuukautta. Rangaistukset vaihtelevat teon mukaan. Esimerkiksi sakkoja voidaan määrätä, kun on kyse seurustelusuhteesta.

Ministeriön oman arvionkin mukaan ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomitaan erityisesti tapauksissa, joissa teko on sukupuoliyhteys, mutta ne arvioidaan usein lapsen törkeäksi seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Siinä asteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Silti ministeriö päättelee 12 tapauksesta laskemalla, että keskimääräinen tuomio nousisi uudistuksen myötä noin neljä kuukautta.

Utriainen ei osta väitettä.

–  Laskukaavojen käyttäminen tällaisissa rikoksissa, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia tuomioistuimissa, on ongelmallista. Yksi törkeä rikos keikauttaa koko laskelman päälaelleen.

Hänen mukaansa oikeudessa sovelletaan useimmissa tapauksissa asteikon alinta kolmannesta.

–  Rangaistusmaksimin nostamisen vaikutukset tässä tapauksessa ovat näennäisiä. Kyse on lähinnä periaatteellisesta kannanotosta.

Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan uudistuksen myötä tuomioistuimet saavat nykyistä paremmat mahdollisuudet suhteuttaa rangaistuksen teon vakavuuteen.

– Enimmäisrangaistuksen korottaminen mahdollistaa sen, että voidaan arvioida nykyistä ankarammin törkeimpiä tekoja, jotka eivät kuitenkaan täytä lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä. Valmistelemani rangaistuspolitiikan kiristyspaketti on selvä askel oikeaan suuntaan, Häkkänen sanoo STT:lle sähköpostitse.

Uutta pykälää voi olla vaikea soveltaa

Samalla esitetään, että rikoslakiin tulisi uusi rikosnimike, törkeä lapsen raiskaus. Siitä voitaisiin tuomita neljästä kahteentoista vuotta, kun kyseessä on tapaus, jossa täyttyvät sekä raiskauksen että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöt. Neljän vuoden minimi koventaisi tuomioita huomattavasti.

Utriaisen mukaan pykälän toimivuus kuitenkin edellyttää, että myös raiskauspykälää muutettaisiin.

–  Meillähän oli tämä Turun hovioikeuden tapaus, joka sai paljon julkisuutta. Siinä raiskausrikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt, sillä oikeus katsoi, että jutussa jäi näyttämättä sukupuoliyhteyksien tapahtuneen vastoin kymmenvuotiaan uhrin tahtoa.

Raiskauksen tunnusmerkistö voi täyttyä muun muassa, jos teossa käytetään väkivaltaa tai seksuaalisen teon kohde on avuttomassa tilassa. Laki ei kuitenkaan näytä tällä hetkellä tunnistavan sitä, että lapsi voisi olla kehitystasonsa takia lain tarkoittamassa avuttomassa tilassa.

–  Jos raiskauksen tunnusmerkistö pysyy samana, ja sitä sovelletaan myös tähän, on kiinnostava nähdä, miten tämä pystytään kirjoittamaan lakiin. Jos tällainen pykälä tulee, se on ainakin kirjoitettava sellaiseen muotoon, että meidän ei tarvitse käydä absurdia keskustelua siitä, voiko kymmenvuotias antaa suostumuksensa vai ei.

Häkkäsen mukaan säännöksen tarkasta sanamuodosta tehdään päätöksiä myöhemmin.

–  Rikosnimike kuvaisi teon erityistä moitittavuutta, ja uusi asteikko ankaroittaisi näistä rikoksista tuomittavia rangaistuksia. Pidän tärkeänä, että tällaista törkeää tekoa varten on olemassa erikseen oma tunnusmerkistönsä. 

Lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia Suomessa vuosittain yli tuhat 0:36

Lue myös:

    Uusimmat