Yle: 10-vuotiaan hyväksikäytöstä annettu tuomio hämmästyttää lakivaliokunnassa – osa koventaisi seksuaalirikostuomioita

Eduskunnan lakivaliokunnan jäsenistä osa pidentäisi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioita tuntuvasti, kertoo Yle.

Yle kysyi kohua herättäneen tuomion jälkimainingeissa valiokunnan eri jäseniltä, tulisiko rikoslakia muuttaa.

Turun hovioikeus piti aiemmin tällä viikolla ennallaan Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion jutussa, jossa mies oli sukupuoliyhteydessä kymmenvuotiaan tytön kanssa.

Käräjäoikeus katsoi maaliskuussa tuomiossaan, että jutussa jäi näyttämättä sukupuoliyhteyksien tapahtuneen vastoin uhrin tahtoa.

Oikeus tuomitsi miehen vain törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka syyttäjä oli hakenut miehelle tuomiota myös törkeästä raiskauksesta.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja, poliisikansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) kannattaa Ylen mukaan tuomioiden pidentämistä.

Hänen mielestään muutos pitäisi tehdä rikoslain törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevään kohtaan. Hän korottaisi pykälän rangaistusminimiä vuodesta kahteen vuoteen.

– Lainmuutos koventaisi lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistuksia kauttaaltaan, mikä on mielestäni täysin perusteltua esimerkiksi lapsen haavoittuvuuden kannalta, vaikka teko ei raiskauksen tunnusmerkistöä täyttäisikään.

Perussuomalaisten Ville Tavio vaatii seksuaalirikosten rangaistuksien koventamista tuntuvasti. Sinisten Tiina Elovaara lähtisi muuttamaan lakia ikärajojen kautta.

– Näin nuoren henkilön kohdalla automaattisesti tulisi olla kyse törkeästä raiskauksesta.

SDP:n Sanna Marin puolestaan sanoi kannattavansa rikoslain muuttamista siten, että raiskauksen tunnusmerkistön täyttymiseen riittää uhrin suostumuksen puute.

– Nykyisin laissa on vaatimus väkivallasta tai sen uhasta.

"Kymmenvuotias kykenemätön ilmaisemaan tahtonsa" 

Oikeusoppineet ovat kummastelleet tuomioistuinten päätöksiä. Niitä oudoksui esimerkiksi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

– Niin hovioikeus kuin käräjäoikeuskin on nojannut lain esitöihin vahvasti. Siellähän ei esimerkkinä ole tätä ikää mainittu.

– Itse kyllä painottaisin edelleen enemmän sitä pykälässä olevaa määritelmää siitä, että henkilö on kykenemätön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Kyllä minä katsoisin, että kymmenvuotias on kykenemätön ilmaisemaan tahtonsa, hän sanoi STT:lle.

Tolvasen mukaan tarvittaessa lakia pitää muuttaa, vaikka mies tuomittiinkin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Myös lastenpsykiatrian emeritaprofessori Tuula Tamminen kummasteli hovioikeuden päätöstä. Hän arvioi, ettei sellaista yleistystä voi tehdä, että kymmenvuotiaan pitäisi kyetä tällaisessa tilanteessa toimimaan.

Lue myös:

    Uusimmat