Professori arvioi kaivoslakia: "Kuulostaa kovalta, ja sitä se onkin"
Mennäänkö jokamiehenoikeudessa liian pitkälle? Kuka tahansa voi tutkia kaivosmahdollisuuksia toisen maalla
Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara kritisoi Studio55.fi-ohjelmassa vuonna 2011 voimaan tullutta kaivoslakia, joka mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi tulla Suomeen valtaamaan mineraaliesiintymän.
– Näin se on ollut aikaisemminkin. Kaivoslain muutos ei puuttunut tähän mitenkään. Nykyisin ei enää puhuta valtaamisesta, vaan valtaukset ovat vanhan kaivoslain mukaisia alueita. Uuden kaivoslain terminologian mukaan kyse on malminetsintäluvan, joka tuottaa etuoikeuden esiintymän hyödyntämiseen, saaneista alueista. Vanhoja valtausalueita on tietysti paljon enemmän kuin uuden lain mukaisia, koska uuden lain mukaisia päätöksiä ei ole ilmeisesti vielä juuri tehty, Helsingin yliopiston ympäristö- ja energiaoikeuden professori Ari Ekroos sanoo.
Ekroosin mukaan uusi kaivoslaki ei tuonut kaivosyrityksille helpotuksia, päinvastoin.
– Päätöksenteko muuttui monimutkaisemmaksi, ja kaivosalaa haluttiin kontrolloida aiempaa paremmin.
Soininvaaran mukaan Suomesta on vallattu Tanskan kokoinen alue.
– Tanskan kokoinen alue ei vielä tarkoita sitä, että Suomeen tulee niin iso kaivosalue. Alueita halutaan tutkia tarkemmin. Tutkimalla ja siihen panostamalla saadaan etuoikeus esiintymän hyödyntämiseen. Myöhemmin mahdollisesti haetaan kaivoslupaa, Ekroos sanoo.
Malminetsintää maanomistajan vastustuksesta huolimatta?
Jokamiehenoikeus ja kaivoslaki takaavat sen, että kaikilla, myös muilla kuin suomalaisilla, on "toisenkin alueella oikeus kaivosmineraalien löytämiseksi tehdä geologisia mittauksia ja havaintoja sekä ottaa vähäisiä näytteitä, jos toimenpiteistä ei aiheudu vahinkoa eikä vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä".
– Jokamiehenoikeuden käyttöala jää kuitenkin kaupallisessa malminetsinnässä kaivoslaissa säädettyjen rajoitustenkin vuoksi vähäiseksi, Ekroos täsmentää.
Sillä, onko kyseessä valtion vai yksityisen maa, ei ole vaikutusta, vaan selvityksiä voidaan tehdä kenen tahansa maalla. Myös oikeutta malminetsintään ja kaivostoimintaan voidaan hakea, vaikka maanomistaja tätä vastustaisi.
– Ymmärrän hyvin, että tämä kuulostaa kovalta, ja sitä se onkin. Tilanne on tällainen pitkälti historiallisten taustojen takia, ja kaivosmineraalien hyödyntämistä pidetään tärkeänä edelleen.
Kaivosluvan haltijan pitää maksaa kaivosalueeseen kuuluvien kiinteistöjen omistajille louhintakorvausta, jonka vuotuinen suuruus kiinteistöä kohti on 50 euroa hehtaarilta. Lisäksi maksetaan 0,15 prosenttia vuoden aikana louhitun ja hyödynnetyn metallimalmin kaivosmineraalien lasketusta arvosta.
– Kaivoskivennäiset on katsottu pitkän aikaa kansantaloudellisesti tärkeiksi. Niitä on haluttu hyödyntää, koska niitä tarvitaan joka tapauksessa. EU-jäsenyyden myötä ei ole mahdollista sulkea pois ainakaan eurooppalaisia toimijoita. Ei-eurooppalaisiakaan toimijoita ei ole haluttu sulkea pois, hän jatkaa.
Ekroosin mukaan tähän voi olla yhtenä syynä se, että kaivosalan suuret toimijat ovat nykyisin globaaleja yrityksiä, joiden juuret ovat muualla kuin Suomessa, esimerkiksi Kanadassa ja Australiassa. Kaivostoiminta vaatii suuria pääomia, ja ala on varsin suhdanneherkkä.
– Omat kaivosyhtiöt ja alan koulutuskin ajettiin meillä käytännössä aikanaan alas, mutta nyt koulutusta ajetaan taas ylös. Jälkikäteen katsottuna tämä näyttää tietysti tempoilevalta
Miksei kouluteta suomalaisia ja lykätä kaivostoimintaa, jotta varat voitaisiin hyödyntää joskus itse?
– Tämä on hyvä pointti. Jälkiviisaasti voisi kysyä, miksei sitä aikanaan ymmärretty, Ekroos ihmettelee.
Katso Studio55.fi-ohjelma aiheesta:
Uusimmat
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä Helsingissä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
Lataa lisää