Kansanedustajat tuntuivat keskiviikon täysistunnossa olevan harvinaisen yksimielisiä siitä, että kaivoslainsäädäntöä on uudistettava.
Keskiviikkona lähetekeskustelussa käsiteltiin kaivoslain uudistamista vaativaa kansalaisaloitetta, mutta kaivoslain uudistaminen on kirjattu myös hallitusohjelmaan.
Kaivoslaki nyt! -kansalaisaloitteen lähtökohtana on muuttaa kaivoslakia siten, että Suomen maaperän kaivosmineraalit ovat valtion ja maanomistajien omaisuutta. Aloitteessa lisäksi vaaditaan, että vakuudet ympäristövahinkojen, konkurssien ja jälkitöiden varalle säädetään riittäviksi.
– Kaivostuotannosta tulee uuden lain myötä maksettavaksi kohtuulliset hyödyntämiskorvaukset yhteiskunnalle, aloitteessa lisäksi sanotaan.
Samat asiat nousivat keskusteluun myös eduskunnan istunnossa, vaikka itse aloitteeseen ei niinkään pureuduttu. Keskustelua käytiin laajemmalla tasolla. Istunnossa esitettiin muun muassa verotuksellisia vaihtoehtoja siihen, miten valtio ja kunnat saisivat rahallisia hyötyjä kaivoksista.
Jo aiemmin elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoi STT:lle, että hallitus aikoo korottaa kaivosyhtiöiden maksamia vakuusmaksuja, joilla korvataan kaivostoiminnan mahdollisia haittoja.
Nykyisen kaivoslain yksi kiistanalaisin kohta on niin sanottu valtausjärjestelmä. Nykyisen lain mukaan Suomen maaperässä olevia mineraaleja ei omista maanomistaja tai valtio, vaan niihin saa omistusoikeuden ne löytänyt kaivosyhtiö.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi, että valtauslainsäädäntö on erityisen korjauksen tarpeessa.