Presidentti Niinistö myllyttää Hesarin turvallisuuspoliittisia kirjoituksia

Presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt maan johtavalle päivälehdelle Helsingin Sanomille ns. myllykirjeen, jossa hän ihmettelee lehden kirjoituksia turvallisuuspolitiikasta. 

Tästä on kyse, kirjoittaa presidentti:

”Helsingin Sanomat väitti pääkirjoituksessaan 17. elokuuta sekä toimittaja Kari Huhdan analyysissa 14. elokuuta, että tekemäni aloite Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseksi on synnyttänyt ”hämmennystä”. Lisäksi lehti katsoo, että tässä yhteydessä Suomen ulkopolitiikan toimintatavat eivät olisi olleet selkeitä.”

”Myllykirjeessään” Niinistö torjuu Helsingin Sanomien näkemykset moneen kertaan.

Presidentti kirjoittaa ottaneensa lentoturvallisuuden, etenkin transponderien käytön, esille Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa 1. heinäkuuta, kun Putin vieraili Kultarannassa.

Hämmennystä ei ole ollut 

Niinistö sanoo informoineensa asiasta tapaamisen jälkeen myös Naton pääsihteeriä Jens Stoltenbergia. Asia oli esillä myös Naton huippukokouksessa, eikä kukaan ilmaissut hämmennystä. 

”Kannatusta kylläkin”, presidentti lisää.

Jatkokeskustelu heräsi, kun Venäjä esitti kutsuja Itämeren rantavaltioille lentoturvallisuuden parantamiseksi. Suomi ei ole virallista kutsua saanut, mutta keskiviikkona ulkoministeri Timo Soini (ps.) ilmoitti, että Suomi ei ole lähdössä asiasta Venäjän kanssa kahdenvälisiin keskusteluihin.

Näin Niinistö kirjoittaa:

”Toimittaja Huhdan kirjoituksen mukaan aloite olisi yllättänyt myös Suomessa. Ei toki. Suomi muodosti kantansa jo joulukuussa 2015 hyväksyessään ICAO:n työryhmän yleiset periaatteet. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, keskustelin lentoturvallisuudesta ja transpondereista venäläisten kanssa jo syksyllä. Tämä lentoturvallisuutta koskeva asia saatettiin hallituksen tietoon 23.12.2015 päivätyssä muistiossa.”

Kirjoituksensa lopussa Niinistö toteaa, että yhteistoiminta hänen ja valtioneuvoston välillä on toiminut tässä asiassa, kuten muissakin.

Hesarin ja Niinistön tulehtuneet välit

Presidentin ja Helsingin Sanomien välien tulehtuneisuus on poliittisissa piireissä varsin hyvin tiedossa. 

Presidentin turvallisuuspoliittiset näkemykset eivät ole aina saaneet suurlehden hyväksyntää ja usein asialla on ollut juuri Niinistö mainitsema, Helsingin Sanominen turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja Kari Huhta.

Viimeksi kesäkuussa monella pisti silmään, ettei Helsingin Sanomista oltu kutsuttu ketään Niinistön isännöimiin Kultaranta-keskusteluihin, joissa keskitytään turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.

Lue myös:

    Uusimmat