Mainos

Presidentti Niinistö kommentoi odotettua Putin-tapaamista: Mikään aihe ei ole tabu

Suomen ja Venäjän presidenttien välisissä keskusteluissa ei ole tabuaiheita, sanoo presidentti Sauli Niinistö.

Niinistön odotetaan tapaavan lähiviikkoina presidentti Vladimir Putinin. Presidentin kanslia ei ole vahvistanut tapaamisen ajankohtaa.

–  Virallisen tapaamisen ohella pidämme jälleen kerran kahdenkeskisen pidemmän keskustelutuokion illan mittaan. Nyt kun on useampaan kertaan tavattu, mikään aihe ei ole tabu, Niinistö sanoo.

Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, nousevatko esimerkiksi Venäjän viimeaikaiset mielenosoitukset ja niihin liittyvät pidätykset hänen asialistalleen.

–  Puhumme aika vapaasti monistakin asioista. En oikein pidä kohteliaana kertoa etukäteen, että mitä puheita otetaan.

Niinistö kommentoi tulevaa tapaamista medialle vierailullaan Maarianhaminassa. Presidentin ohjelmaa kuului esimerkiksi tutustuminen museolaiva Pommerniin sekä visiitti pienpanimoon Godbyn kylässä.

–  Ehkä vähän olutta, Niinistö vastasi, kun paikallinen media kysyi häneltä odotuksista vierailun suhteen.

Orbanin tyyli tiedetään

Unkarin viime aikoina esittämään kärjekkääseen Suomi-kritiikkiin ei Niinistön sanojen perusteella ole syytä reagoida kovin voimakkaasti.

Niinistö sanoo tutustuneensa Unkarin pääministeriin Viktor Orbaniin jo 1990-luvulla.

–  Hän esiintyi silloin hyvin sovinnollisesti. Sittemmin hän on muuttanut linjaansa. Minä en pahemmin korvia lotkauttaisi siitä, mitä hän sanoo. Voi olla, että hän sitä vain odottaakin. Pitkin Eurooppaa tiedetään kyllä hänen tapansa ja tyylinsä, ei siitä kukaan mukaan varmasti kauheasti ole onkeen tarttunut, Niinistö sanoo.

Suomessa Unkarin näkemyksiä on ilmoittanut ymmärtävänsä gallupsuosion huipulla ratsastava oppositiopuolue perussuomalaiset.

–  Se, että Unkari on esittänyt kritiikkiä Suomea kohtaan, on ymmärrettävää siinä valossa, että Suomen hallitus ja melkein kaikki suomalaiset puolueet ovat olleet hyvin aggressiivisia Unkarin suhteen, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi STT:lle elokuun alussa.

Niinistön mukaan Suomen eduskunnassa on ristikkäisiä mielipiteitä ulkopolitiikan kysymyksistä siinä missä parlamenteissa muuallakin Euroopassa.

–  Näköjään perussuomalaiset näkevät Orbanin politiikassa itseään miellyttäviä piirteitä ja sen lausuvat, Niinistö tyytyi toteamaan.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja