Presidentti Niinistö kommentoi hallitusohjelman turvallisuuspoliittisia linjauksia: "Ei uutta"

Presidentti Sauli Niinistö ei vaikuta olevan huolissaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteistyön jatkumisesta uuden hallituksen ja sen avainministereiden kanssa. Hallitusohjelmassa ei Niinistön mukaan silmin katsottuna ole merkkejä suunnanmuutoksista.

–  Siinä ei ole mitään kovin merkittävää uutta, merkityksellinen se toki on. Semmoinen jonka kanssa on varmasti hyvä jatkaa, Niinistö sanoi lehdistötilaisuudessa Naantalissa.

Esimerkiksi uudessa ohjelmassa vahvan painotuksen saavaa Afrikan tilannetta nosti esiin myös edellinen hallitus, Niinistö muistutti.

Kultaranta-keskustelujen isännöintiä aloittelevalta Niinistöltä kysyttiin myös arviota siitä, mitä pää- ja ulkoministerin sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan vaihtuminen merkitsee.

–  Henkilöt ovat entuudestaan tuttuja ja uskon, että yhdessä näitä tehtäviä suoritetaan ja taakkoja kannetaan, Niinistö muotoili.

Ilmastonmuutos edelleen suurin uhka

Niinistö isännöi presidentin kesäasunnolla tänään ja huomenna jokakesäisiä Kultaranta-keskusteluja, joissa puhutaan paljon muun muassa Euroopasta. Päävieraana on Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier.

Niinistö kertoi ennättäneensä jo keskustella pitkään virkaveljensä kanssa ja totesi, että Euroopassa pitäisi yrittää keskittyä pohtimaan myös sitä, mitä kaikkea jäsenmailla on yhteistä ja miksi EU on tärkeä.

–  Luulen, että silloin vastaukseen tulee kyllä mittaa. Koska täytyy pitää mielessä myös se vaihtoehto, että jokainen maa yrittäisi tässä selviytyä omillaan, Niinistö sanoi.

Muun muassa Saksassa heränneistä puheista EU:n Venäjä-pakotteiden lieventämisestä Niinistö ei vaikuttanut olevan huolissaan. Hän odottaa unionin pysyvän asiassa aiempaan tapaan yhtenäisenä eikä erimielisyyden aiheita ole nähtävissä Venäjä-politiikan suhteen myöskään Suomessa.

Nord Stream 2 -kaasuputkessa on Niinistön mukaan vaikea nähdä turvallisuusuhkaa, koska Itämeren pohjassa kulkee jo yksi putki Venäjältä Eurooppaan.

Suomen suurimmasta turvallisuusuhkasta Niinistöllä oli uuden hallituksen ohjelmaan varsin hyvin sopiva näkemys. Vastaus oli sama kuin 2005 presidentinvaalien alla: ilmastonmuutos.

Niinistö ja Steinmeier puhuvat Naantalissa vielä illalla, mutta laajemmalla kokoonpanolla Kultaranta-keskustelut käynnistyvät maanantaiaamuna. Tuolloin omia näkemyksiään esittävät muun muassa pääministeri Antti Rinne (sd.) ja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Lue myös:

    Uusimmat