Pietarsaarelainen Henry Marjamäki ja ivalolainen Jouko Mattila kuuluvat 48 isän joukkoon, jotka saavat tänään valtiollisen kunniamerkin. Tasavallan presidentti Alexander Stubb palkitsee heidät ansioituneesta kasvatustyöstä.
Henry Marjamäki on toiminut liki 50 vuotta hautaustoimistoyrittäjänä, ja se on vaikuttanut koko perheen arvomaailmaan.
– Me emme ota kaikkea päivänselvinä asioina. Huomispäivä voi tuoda jotain muuta tullessaan, sanoo Marjamäki.
Henryn vaimo oli jäänyt ensimmäisestä liitostaan leskeksi, joten Henry adoptoi jo nuorena vaimonsa kaksi tytärtä. Pariskunta sai vielä kaksi tytärtä lisää.
Tuohon aikaan isien osallistuminen lastenhoitoon ei ollut itsestäänselvyys.
– Minä kyllä kuljin vaunujen kanssa. Se ei ollut harvinaisuus minulle, hymyilee Marjamäki.
Tytär pitääkin isäänsä roolimallina, joka asettaa lapset aina ykkössijalle.
Marjamäki on tyytyväinen yhteiskunnan kehitykseen, jossa isät ovat ottaneet suuremman roolin lasten arkielämässä.
– Isät joutuvat tänä päivänä luopumaan monista omista tarpeistaan kuten harrastuksista.
– Kun on perhe, varsinkin kun lapset ovat pieniä, joutuu ajattelemaan heitä ensisijaisesti. Kaikki muu täytyy laittaa sivuun.
Kehitysvammaisten asialla
89-vuotias ivalolainen Jouko Mattila on tehnyt lähes koko aikuisikänsä työtä kehitysvammaisten hyväksi.
Hän oli kantava voima, kun Inariin perustettiin kehitysvammaisten tukiyhdistys, joka toi kehitysvammaisten lasten vanhemmat yhteen.
– Perustimme yhdistyksen ja haimme voimaa toisista perheistä, sanoo Jouko Mattila.
Valtiollisen kunniamerkin hän saa paitsi rakastavana isänä myös ansioistaan vapaaehtoistyössä kehitysvammaisten parissa.
Joukon ja hänen vaimonsa Ainon esikoinen oli vaikeasti kehitysvammainen, mutta lapsen vamma ei estänyt luonnossa liikkumista tai muita harrastuksia. Kirvesmiehenä Jouko rakensi ahkion, jonka avulla esikoinenkin pääsi mukaan hiihtoretkille. – Siellä luonnossa on mukava olla. Siellä on turvallista ja aina oli jotakin tekemistä.– Luonnossa oli parasta olla niin terveiden kuin vammaistenkin kanssa. Luonto ei arvostele ketään, jatkaa miehensä ajatusta.– Riemunkiljahduksia kuultiin usein, kun laskettiin mäkeä ja koko sakki pysyi pystyssä. Joskus oltiin ihan lumessa, mutta ei se haitannut, muistelee Jouko Mattila.Oman kehitysvammaisen lapsensa lisäksi Jouko ja Aino ovat hoitaneet kolme kotihoitoon sijoitettua kehitysvammaista lasta.Sijoituslapset ovat aikuisia ja asuvat kehitysvammaisten ryhmäkodissa, jonka perustamisen eteen Jouko teki aikanaan paljon töitä.Kaikesta tekemästään työstä huolimatta Jouko antaa kunnian vaimolleen ja muille kehitysvammaisten lasten äideille.– Yhdistyksen perustaminen lähti naisten voimasta ja siihen meidän miesten oli helppo yhtyä. Kyllä minä hattua nostan naisväelle, päättää Jouko.